Jyväskylän Tikkakoskella Ilmasotakoulussa on noin 40 hengitystie- tai flunssaoireista varusmiestä. Lisäksi noin 30 lomalla tai vapaalla olevaa sairastunutta on käsketty jäämään kotihoitoon.
Kaksi varusmiestä on sairaalahoidossa, mutta Ilmasotakoulun mukaan heidän tilanteensa on vakaa.
Syksyn aikana Ilmasotakoulussa on ollut useita erilaisia hengitystieinfektio-oireita aiheuttavia tauteja, kuten adenovirusta, mykoplasmaa, koronaa ja hinkuyskää.
Varuskuntaoloissa tarttuvat taudit leviävät helposti, koska varusmiehet yöpyvät usean hengen tuvissa ja ovat koulutuksessa sekä vapaa-aikana paljon tekemisissä toistensa kanssa.
Adenoviruksen itämisaika (jopa 14 vuorokautta) ja oireettomat taudinkantajat ovat Ilmasotakoulun mukaan haastaneet taudin leviämisen rajoittamista.
Kaikki sairastuneet eivät kuitenkaan sairasta adenoviruksen aiheuttamaa tautia.
Juttua päivitetty 23.9.2024 kello 16.18.