Ilta-Sanomat: Ulkoministeri Haavisto yritti painostaa virkamiestä junailemaan "Isis-lapset" Suomeen

3:20img
Julkaistu 02.12.2019 07:32

MTV UUTISET – STT

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) yritti painostaa ulkoministeriön virkamiestä tuomaan Syyrian al-Holin pakolaisleirin suomalaislapset Suomeen konsulikyydillä, kirjoittaa Ilta-Sanomat.

Lehden tietojen mukaan ulkoministeriössä oli kehitelty Operaatio Korpi -nimellä kulkeva suunnitelma, jonka tarkoituksena oli kotiuttaa Syyriassa pakolaisleirillä olevat lapset Suomeen ilman äitejään.

Ilta-Sanomat kirjoittaa, että ministeri Haavisto yritti tiettävästi taivutella ulkoministeriön konsulipäällikköä Pasi Tuomista kotiuttamaan lapset pikavauhtia niin sanotulla konsulikyydillä ja tekemään päätöksen omissa nimissään. Tuominen ilmoitti, että hän ei vastuullisena yksittäisenä virkamiehenä voi toteuttaa operaatiota, joka rikkoo lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia.

Haavisto syrjäytti Tuomisen jokin aika sitten konsuliosaston päällikön tehtävästä. IS:n lähteiden mukaan yksi syy syrjäyttämiselle oli se, että Tuominen ei toteuttanut Haaviston esitystä lasten kotiuttamisesta.

Haavisto kiisti painostuksen Ilta-Sanomille eikä halunnut kommentoida Tuomisen syrjäyttämiseen eikä al-Holin leirin kotiuttamiskysymyksiin liittyviä yksityiskohtia. 

Lue lisää: Brittikanava tapasi pienen suomalaispojan al-Holin pahamaisella pakolaisleirillä – vaaleatukkainen Yousef kertoo olevansa 6-vuotias

Tuoreimmat aiheesta

Pakolaiset