Inflaatio laukkaa Iranissa: Nyt sen sai kokea valtiovarainministeri kantapään kautta

Teheran Iran raha
Miehellä on oikeassa kädessään tuhannen rialin seteli ja vasemmassa kädessään dollarin seteli.
Julkaistu 02.03.2025 14:00(Päivitetty 02.03.2025 15:09)

MTV UUTISET – STT – AFP

Iranin parlamentti on erottanut maan valtiovarainministerin laukkaavan inflaation ja rajusti heikentyneen valuutan takia, kertoi valtion televisio sunnuntaina. 

Abdolnaser Hemmatin epäluottamuksen puolesta äänesti 182 paikalla olleista 273:sta parlamentin jäsenestä.

Yksi dollari maksoi sunnuntaina katukaupassa yli 920  000 Iranin rialia, kun kurssi viime vuoden puolivälissä asettui alle 600  000 rialiin.

Parlamentin keskustelussa syy talousongelmista langetettiin valtiovarainministerin niskoille.

Vuosikymmeniä kestäneet talouspakotteet ovat runnelleet Iranin taloutta pahoin. Inflaatio on kiihtynyt entisestään sen jälkeen kun Yhdysvallat vuonna 2018 vetäytyi Iranin ydinsopimuksesta.

Maailmanpankin lukujen mukaan Iranin kuluttajahinnat ovat nousseet viime vuosina yli 30 prosentin tahtia.

Juttua päivitetty 2.3.25 kello 15.09 kauttaaltaan.

Tuoreimmat aiheesta

Inflaatio