Valtiovarainministeriön mukaan palkankorotukset ja hintojen nousun hidastuminen lisäävät tällä hetkellä suomalaisten kulutusmahdollisuuksia.
Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Kaupan liitto vahvistivat tänään uuden työehtosopimuksen. Palkankorotukset ovat kolmessa vuodessa 7,8 prosenttia.
PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen näkee, että korotukset nostavat työntekijät ostovoimakuopasta.
Kaupan alan noin 200 000 työntekijää saavat niin sanottua yleistä linjaa mukailevat palkankorotukset, siis suurin piirtein samat kuin Teollisuusliiton palkansaajat saivat aiemmin.
Esimerkiksi 2 500 euroa kuussa tienaava myyjä saa tänä vappuna 70 euron palkankorotuksen. Kolmessa vuodessa palkka nousee parilla sadalla eurolla.
Lue lisää: PAM hyväksyi kaupan työehtosopimusratkaisun – suunnitellut lakot peruuntuvat
Aurinko ei paista tasaisesti
Palkankorotuksiin muodostuva yleinen linja parantaa suomalaisten kotitalouksien tilannetta, arvioi valtiovarainministeriön finanssineuvos Janne Huovari.
– Kyllä se näyttää kohtuullisen hyvältä. Palkat nousevat niiden [korotusten] perusteella selvästi nopeammin kuin tuotteiden ja palveluiden hinnat. Siinä mielessä erityisesti palkansaajien kulutusmahdollisuudet lisääntyvät, Huovari kommentoi.
Pari vuotta sitten hinnat nousivat hurjaa tahtia ja palkat jäivät jälkeen. Nyt kuoppaa kurotaan kiinni.
Monen suomalaisen rahat riittävät tänä ja ensi vuonna aiempaa paremmin.
Aurinko ei tosin paista kaikille tasaisesti, arvioi Danske Bankin yksityistalouden ekonomisti Kaisa Kivipelto.
– Jos sinulla on työpaikka ja mahdollisesti ala[lla], jossa nähdään palkankorotuksia, ja jos on asuntolainaa, koet jo positiivisia vaikutuksia palkkaratkaisuista ja myös korkojen laskusta, Kivipelto toteaa.
– Jos olet tällä hetkellä työttömänä ja jos sinulla ei ole asuntolainaa, kestää vähän kauemmin, ennen kuin työmarkkina elpyvät ja pääset normaalimpaan taloudelliseen tilanteen, kun työpaikka taas löytyy.