Inna Tähkänen esittää Salkkareissa Oliverin, 1, äitiä – tällaisia asioita hän ottaa huomioon ruutuäitiä esittäessään: "Minulle oli tosi selkeää heti alussa…"

1:01img
Salkkarit-tähti Oliverin äiti Jonna Kilponen kertoo pikkumiehen vappusuunnitelmista
Julkaistu 08.05.2022 13:00
Toimittajan kuva
Alexia Tänav

alexia.tanav@mtv.fi

Inna Tähkäsen mukaan ruutuäitiys on opettanut hänelle valtavan paljon.

Salkkarit-näyttelijä Inna Tähkänen vastaa puhelimeen iloisesti tervehtien. Hän on luvannut kertoa puhelimitse kokemuksiaan siitä, millaista on näytellä ruutuäitiä Salatut elämät -sarjassa. Yhdessä vaiheessa puhelun taustalta kuuluu pienen lapsen äännähtelyä.

– Oliver tuli juuri tähän, Tähkänen naurahtaa ja kertoo pienokaiselle antavansa haastattelua eikä näin ollen voi juuri nyt leikkiä paloautolla.

Tähkänen on esittänyt Salatut elämät -sarjassa Oliverin, 1, ruutuäiti Elina Taalasmaata aina siitä saakka, kun poika oli noin kolmen viikon vanha. Näyttelijä kertoo, että hänellä oli heti ajatus siitä, mitä kautta lähtee rakentamaan hänen ja Oliverin välistä yhteistyötä.

– Minulle oli tosi selkeää heti alussa, että haluan, että minulla on tosi hyvät välit Oliverin äitiin.

Tähkänen kertoo menneensä oitis Oliverin äiti Jonna Kilposen juttusille ajatuksenaan selvittää, millaisia asioita hänen tulisi ottaa huomioon Oliverin kanssa näytellessä. Onko olemassa esimerkiksi ääniä, jotka aiheuttavat pojassa jonkinlaisen reaktion.

– Onko jokin tuoksu, jota (Oliverin Jonna-äiti) käyttää? Auttaisiko, jos minäkin käyttäisin? Onko jotain, mitä minun olisi hyvä tietää etukäteen? Tähkänen luettelee.

– Ja onko sitten jotain, mitä Jonna mieluummin haluaa, että kysyn aina etukäteen ennen kuin teen. Tai että miten vapaasti saan olla Oliverin kanssa, hän lisää.

Lue myös: Valloittava Salkkarit-tähti Oliver, 1, edusti tyylikkäänä Sallan ja Karin hääpressissä – tällaiset ovat pikkumiehen vappusuunnitelmat

Oliverin ja Tähkäsen väliseen vuorovaikutussuhteeseen oli panostettava kaksinkertaisesti etenkin silloin, kun Oliver oli vielä pikkuvauva. Tällä ehkäistiin sitä, etteivät kuvaustilanteet tuntuisi pojasta ikäviltä.

Vaikka Oliverin Jonna-äiti onkin aina mukana kuvauksissa, ovat hän ja Tähkänen tehneet yhteisen päätöksen siitä, että silloin tällöin Jonnan on parempi seurata tilannetta hieman etäämmältä. Jos Oliverille tulee paha mieli, pyrkii Tähkänen rauhoittelemaan ja lohduttamaan poikaa.

– Ettei siitä tule semmoista ongelmaa, että Jonnan pitäisi olla koko ajan siinä. Se on ihan normaalia tuon ikäiselle lapselle, että tulee nopeasti eroahdistus.

Tähkänen pyrkii edelleen olemaan työpäiviensä aikana mahdollisimman paljon vuorovaikutuksessa Oliverin kanssa. Hän kertoo juttelevansa pojalle niin paljon kuin mahdollista ja pyrkivänsä tekemään kuvaustilanteet Oliverille ikään kuin leikiksi.

– Yritän pitää sen semmoisena, ettei se olisi ollenkaan vakavaa hänen kanssaan, vaan yritän leikkiä aina ennen kuin kuvataan ja sen jälkeen kehua, kun menee tosi hyvin, Tähkänen kertoo.

Näyttelijä kertoo, että jos lapsi on esimerkiksi pahalla päällä, voi hänen valmistelemisensa kohtaukseen vaatia enemmän aikaa, kuin mitä alun perin on ollut tarkoitus.

Tähkänen sanookin kokevansa nopeatahtisten kuvausaikataulujen kannalta toisinaan haasteelliseksi, jos hänellä on tuotannon kanssa erilainen näkemys siitä, miten ja millä tahdilla jokin kohtaus tulisi Oliverin kanssa toteuttaa. Tähkänen kokee, että hänen on otettava reippaasti koppi tilanteista, joissa hän näyttelee lapsen kanssa.

– En voi tulla siihen ajatuksella, että lapsi annetaan minun syliini ja kaikki menee niin kuin olen ajatellut päässäni, vaan minun täytyy aika paljon luoda sitä tilannetta etukäteen ja olla rohkea sanomaan kuvausryhmälle, että tarvitsen aikaa, voimmeko leikkiä kaksi minuuttia.

Lue myös: Hurmaava Salkkarit-tähti Oliver, 1, aloitti työt sarjassa vain kolmen viikon ikäisenä – tällaisia pikkuisen työpäivät yleensä ovat

Tähkäsen mukaan aikuinenkin näyttelijä voi hämmentyä, kun ohjaaja kajauttaa Olkaa hyvä -käskyn kohtauksen alkamisen merkiksi ja kaikki ympärillä oleva puheensorina katoaa kuin taikaiskusta. Siksi hän onkin päättänyt, ettei kyseinen käsky koske häntä Oliverin kanssa näytellessä. Jos kaksikolla on leikki kesken, ei Tähkänen lopeta sitä vaan lipuu sen kautta kohtaukseen.

– Jos kuuluu vaikka, että "Hiljaisuus, aletaan kuvaamaan", niin minä en noudata sitä, vaan puhun ja leikin Oliverin kanssa. Kun tulee Olkaa hyvä -käsky, niin minä sitten siitä omaa tahtia aloitan repliikit.

Tähkänen kertoo Oliverin oppineen pikkuhiljaa, että studiossa tehdyt kohtaukset, eli leikit alkavat Olkaa hyvä -huudosta ja päättyvät Kiitos-sanaan. Kiitoksen jälkeen Tähkänen taputtaa pikkukollegalleen kehun merkiksi.

– Nyt (Oliver) itse tekee sen, eli kun kuuluu kiitos, niin hän alkaa taputtamaan ja kiljumaan innosta, hän kertoo nauraen.

Tähkänen kertoo, että hänelle on syntynyt ainutlaatuinen tunneside Oliveriin. Pikkumiehen kanssa näytteleminen on opettanut hänelle paljon.

– Työssämme huomion pitäisi aina olla toisessa, eikä itsessä, tekstissä tai siinä, miltä minä näytän. Lapsen kanssa on ihan mahdotonta edes miettiä tuollaisia asioita. Se on ollut itselleni tosi avartavaa, että on alkanut lapsen ansiosta konkreettisesti oppimaan niitä asioita, joita on opetellut koulussa tai koulutuksissa.

Ruutuäitiys on tuonut Tähkäselle myös uuden ystävän, Oliverin Jonna-äidin.

Alla olevalla videolla Oliverin Jonna-äiti kertoo, millaisia pikkumiehen työpäivät yleensä ovat. Yllä olevalla videolla Jonna puolestaan kertoo Oliverin vappusuunnitelmista.

1:30img

Salatut elämät arkisin klo 19.30 mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla! Jaksot katsottavissa viikkoa ennen C Moressa!

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät