Intian pääkaupunki sulkee koulut terveydelle vaarallisen savusumun takia – "Lasten terveyttä ei voi riskeerata"

Delhi ilmansaasteet1
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 08.11.2017 11:46(Päivitetty 08.11.2017 11:57)

MTV UUTISET – STT

Viranomaiset ovat päättäneet sulkea kaikki koulut Intian pääkaupungissa Delhissä saasteiden takia. Ilmansaasteet ovat ylittäneet Maailman terveysjärjestö WHO:n turvarajan lähes kolmekymmentäkertaisesti.

Ilmanlaatu on kohonnut vaaralliselle tasolle ja sankka harmaa savusumu verhoaa Delhin teitä.

Delhi ilmansaasteet 2

Paksu savusumu haittaa arkea Delhissä.

– Lasten terveyttä ei voi riskeerata Delhin ilmanlaadun heikentymisen vuoksi. Olemme määränneet kaikki Delhin koulut suljettaviksi sunnuntaihin asti, viranomaiset kertoivat.

Delhissä on lähes 6  000 koulua, joissa opiskelee arviolta viisi miljoonaa oppilasta. Koulut joutuivat sulkemaan ovensa saasteiden takia myös viime vuonna.

Intian terveysyhdistys varoitti ilmansaasteiden terveyshaitoista ja vaati viranomaisia "taltuttamaan uhan". Samaan aikaan viranomaiset puolestaan varoittivat saastetilanteen pahenevan tulevina päivinä.

– Kaupunki oli puhdas, kun tulin Delhiin vuonna 1984. Kun lähdin tänään töistä neljältä, näin hädin tuskin mitään, kertoo Jeevanand Joshi, joka myy teetä tien varrella.

– Tämä ei ole sumua, tämä on savua, ja se tekee meidät sairaiksi.

WHO luokitteli Delhin maailman saastuneimmaksi pääkaupungiksi vuonna 2014. Sen jälkeen Delhin viranomaiset ovat muun muassa sulkeneet väliaikaisesti voimaloita ja poistaneet osan autoista liikenteestä. Väliaikaisilla toimenpiteillä on kuitenkin ollut hyvin vähän vaikutusta.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat