Iran jälleen lähempänä ydinsopimuksesta irtautumista – viittaa kiristyneisiin väleihin ja Suleimanin surmaan

Suleimanin hautajaiset AOP
Julkaistu 05.01.2020 14:34

MTV UUTISET – STT – AFP

Iran on ilmoittanut viimeistelevänsä tänään viidennen askeleensa ydinsopimuksesta irtautumisessa.

Maan ulkoministeriön tiedottajan televisioidun lausunnon mukaan päätöksiä on jo tehty, mutta nykytilanteen vuoksi muutoksia tehdään vielä tapaamisessa tänään illalla.

Nykytilanteella hän viittaa Iranin ja Yhdysvaltojen kiristyneisiin väleihin. Yhdysvallat tappoi Iranin vallankumouskaartin Quds-joukkojen vaikutusvaltaisen komentajan Qassem Suleimanin lennokki-iskulla Irakissa perjantaina.

Ydinsopimuksessa Iran sitoutui muun muassa rajoittamaan rikastamansa uraanin määrää.

Vastineeksi sopimuksen muut osapuolet, eli Yhdysvallat, Britannia, Ranska, Saksa, Venäjä ja Kiina, luopuivat suuresta osasta Iranin-vastaisia talouspakotteita.

Yhdysvallat ilmoitti viime vuonna irtautuvansa sopimuksesta, minkä jälkeen Iran lakkasi noudattamasta monia sopimuksen vaatimuksia.

Vaikka muut maat ovat edelleen sopimuksessa mukana, Yhdysvaltojen tiukka pakotepolitiikka vaikeuttaa niiden kaupankäyntiä Iranin kanssa.

Tuoreimmat aiheesta

Iran