Ironinen sattuma: Maltan kentällä kuvattiin elokuvaa konekaappauksesta, kun oikeasti kaapattu kone laskeutui

Libyalaiskone kaappaus Malta
Naiset ja lapset päästettiin ensimmäisenä ulos koneesta eilen. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 24.12.2016 10:41
Toimittajan kuva

Marjaana Wikman

marjaana.wikman@mtv.fi

Maltan lentokentällä kuvattiin eilen elokuvaa konekaappauksesta, kun yhtäkkiä tilanteesta tulikin todellinen. Kuvaukset keskeytettiin, kun kentälle laskeutui oikeasti kaapattu lentokone.

Libyalaiskoneen kaapanneet uhkasivat eilen räjäyttää koneen käsikranaatilla lentokentällä. Koneessa oli 118 ihmistä, jotka kaikki lopulta vapautettiin ja kaappaajat antautuivat. Kaappaus oli Maltan pääministerin mukaan poliittinen, ja kaappaaja kertoi olevansa ”Gaddafi-myönteinen”.

– Tilanne oli hyvin ironinen, koska kuvausten aikaan tapahtui oikea kaappaus, kertoo Magda Magri Naudi, Lijan kaupungin pormestari.

6500896

Kuva vuodelta 1976. Yhtä panttivankina pidetyistä kannetaan paareilla ulos koneesta. 

Entebben vangit jumissa viikon

Kuvattu elokuva on nimeltään Entebbe, ja se perustuu 40 vuotta sitten tapahtuneeseen kaappaukseen Ugandassa, kertoo BBC.

Tuolloin, vuonna 1976, Israelin joukot vapauttivat 105 panttivankia yllätyshyökkäyksessä Ugandan Entebben lentokentällä. Iskussa kuoli kahdeksan panttivangin ottajaa sekä 20 ihmistä Ugandan joukoista. Panttivangit olivat olleet koneessa noin viikon. Palestiinalaiset kaappasivat Tel Avivista Pariisiin matkalla olleen koneen ja ohjasivat sen Entebbeen.

10.5878932g

Entebben tapahtumista tehtiin vuonna 1977 elokuva nimeltään Operation Thunderbolt. Kuva elokuvasta. 

Lijan pormestari Naudi kertoo, että maltalaiset joukot suoriutuivat eilen hyvin tilanteesta.

– Meillä on ollut täällä viisi kaapatun koneen laskeutumista. Ironista nyt oli se, että tänään täällä oikeasti kuvattiin kaappauselokuvaa, mikä jouduttiin keskeyttämään.

Entebbe-elokuvan on tarkoitus tulla julki ensi vuoden aikana. 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat