IS: Antti Tuisku kaahasi lähes 800 euron ylinopeussakot

Antti Tuisku.
Antti Tuisku ajoi ylinopeutta Keski-Suomessa.
Julkaistu 01.04.2015 12:13

MTV VIIHDE

Laulaja ajoi ylinopeutta Keski-Suomessa viime joulukuussa.

Poppari Antti Tuisku jäi Ilta-Sanomien mukaan poliisin haaviin 19. joulukuuta Toivakassa Keski-Suomessa. 

Tuiskun ajaman henkilöauton nopeudeksi mitattiin 105 kilometriä tunnissa, vaikka alueen maksiminopeus oli 80 kilometriä tunnissa. 

Ilta-Sanomien mukaan Tuisku myönsi ylinopeuden. Hän sai rangaistukseksi 12 päiväsakkoa, eli 768 euroa. Tuisku oli matkalla konserttiin Kiuruveden kirkkoon. 

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Tuisku jää kiinni ylinopeuden ajamisesta.

Tuoreimmat aiheesta

Antti Tuisku