IS: Jari Sillanpään "hovihankkijaksi" epäiltyä miestä epäillään törkeän huumerikoksen lisäksi lapsipornon levittämisestä

2:00img
Julkaistu 31.03.2018 10:03
Toimittajan kuva

Eetu Ruonakoski

eetu.ruonakoski(at)mtv.fi

@eeturuonakoski

Laulaja Jari Sillanpään epäillään ostaneen metamfetamiinia hyvän ystävänsä yhtiökumppanilta, joka on ollut vangittuna törkeästä huumausainerikoksesta ja ja lapsipornon levittämisestä epäiltynä helmikuusta lähtien, uutisoi Ilta-Sanomat.

Lehden mukaan Sillanpään metamfetamiinin ”hovihankkijaksi” epäilty henkilö on 50-vuotias helsinkiläismies, joka on ollut toimitusjohtajana Sillanpään ystävän pääosin omistamassa yhtiössä.

Mies vangittiin helmikuussa Helsingin käräjäoikeudessa epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta ja törkeästä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämisestä, Ilta-Sanomat kertoo. Lehden tietojen mukaan rikosten epäillään jatkuneen vuodesta 2014 miehen kiinniottoon saakka.

Sillanpää kertoi torstaisessa Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa, että hänellä on ollut "hovihankkija" metamfetamiinille. Laulajan mukaan poliisi selvitti hänen ostaneen mieheltä 111 grammaa metamfetamiinia loppuvuodesta 2014 alkuvuoteen 2018.

Sillanpäätä ei epäillä lapsipornosta, Ilta-Sanomat kertoo. Sillanpää on epäiltynä huumausainerikoksesta.

Video alla: Sillanpää astui esiin suorassa lähetyksessä ja myönsi olevansa narkomaani. Katso videolta tunteikas haastattelu kokonaisuudessaan.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Jari Sillanpään huumesotkut