IS: Kokoomuksen ääniharava Jaana Pelkonen jättää politiikan – ei asetu ehdolle vaaleissa

5:48img
Syksyllä 2018 Jaana Pelkonen osallistui Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaan Marko Keräsen parina.
Julkaistu 11.02.2020 08:59
Toimittajan kuva
Jukka Auramies

jukka.auramies@mtv.fi

@Auramies

Kokoomuksen useiden vaalien Helsingin ääniharava, kansanedustaja Jaana Pelkonen aikoo jättää politiikan ainakin toistaiseksi, kertoo Ilta-Sanomat.

Vuodesta 2011 kansanedustajana toiminut Pelkonen ei aio asettua ehdolle tulevissa kuntavaaleissa vuonna 2021 tai eduskuntavaaleissa, jotka siintävät kolmen vuoden päässä.

Ennen politiikon uraansa Pelkonen tuli tunnetuksi television viihdeohjelmista. Hän oli muun muassa juontamassa Suomen isännöimiä Euroviisuja vuonna 2007. Nyt hän on tekemässä paluuta juontotehtäviin.

– Minulta kysytään välillä, että olenko televisiossa siksi, että kalastelen ääniä itselleni. Nyt voin sanoa, että en todellakaan tee niin, koska en lähde ehdolle seuraavissa vaaleissa, Pelkonen kerto Ilta-Sanomille.

Pelkonen kertoo tekevänsä eduskuntatyötään täysillä kuluvan kauden loppuun, mutta hiljalleen hänen mieleensä on kypsynyt päätös, että kolmen vuoden kuluttua on aika tehdä jotain muuta.

– On aika antaa tilaa muille. Tekemistä on Suomessa vielä vaikka kuinka paljon, mutta uskon, että muutkin voivat jatkaa tästä, Pelkonen jatkaa IS-haastattelussa.

Tuoreimmat aiheesta

Jaana Pelkonen