Paavo Väyrynen: "Minua kosiskeltiin eurovaaleihin, mutta en halunnut lähteä" – kertoi MTV:lle syyn
MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut pitkän linjan poliitikko Paavo Väyrynen paljastaa, miksi hän ei ole ehdolla europarlamenttivaaleissa.
Eurovaalien alla konkaripoliitikot kertovat Huomenta Suomessa, millaista europarlamentaarikon työ on.
16 vuotta Suomea Euroopan parlamentissa Suomea edustanut Väyrynen kertoo, että parlamentaarikon työ on muuttunut viime vuosikymmenen aikana.
– Kyllähän minua vähän kosiskeltiin (ehdokkaaksi), mutta en halunnut enää lähteä. Nykyinen parlamentti on sellainen, että se ei ole ollenkaan innostava työympäristö kuin erityisesti minun ensimmäisellä kaudellani vuodesta 1995 vuoteen 2007 saakka.
Väyrynen ei avannut tarkemmin, mikä taho häntä vaaleihin kosiskeli.
Väyrysen mukaan erityisesti parlamentin ryhmäjako on mennyt "entistä hullummaksi".
– Siellä ei ole pohjolan keskustalaisella ajattelulla enää sijaa.
– Ja liittovaltiokehitys on mennyt niin pitkälle, että siellä jatkuvasti tehdään ylikansallisia päätöksiä, jotka ovat Suomen kannalta hankalia, Väyrynen kertoo.
Uusimmat
-
14:43
Kommentti: Leijonien piilevä MM-katastrofi tiivistyy Mikael Granlundiin ja tähän puhuttelevaan faktaan
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
Lataa lisää