Koululaiset lipesivät Venäjän puolelle Kangaskoskella: "Harkintakyky oli joukossa pettänyt"

Suomen raja AOP
Koululaiset ovat ylittäneet Venäjän rajan Kangaskoskella Itä-Suomessa, kertoo Ilta-Sanomat. Rajavartiolaitos selvittää asiaa. Kuvituskuva./All Over Press
Julkaistu 12.09.2024 15:57
Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

Kaakkois-Suomen rajavartiosto kertoo epäilevänsä valtionrajarikoksia Kaakkois-Suomen rajavartioston alueella. Kyse on koululaisten luvattomasta rajanylityksestä Venäjän rajalla Kangaskoskella.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto kertoo tiedotteessaan havainneensa tänään torstaina luvattomia liikkujia rajavyöhykkeellä Simpeleen alueella.

– Rajavartioston partio tavoitti alueelta Savonlinnasta kotoisin olevan koululaisryhmän. Seuruetta puhutettaessa selvisi, että kymmenen oppilasta oli käynyt luvatta rajavyöhykkeellä, Rajavartiostosta kerrotaan.

– Nuorten harkintakyky oli joukossa pettänyt, ja viiden oppilaan epäillään lisäksi ylittäneen valtakunnan rajan luvattomasti Suomesta Venäjälle ja takaisin.

Rajavartiosto käynnisti esitutkinnan

Kaakkois-Suomen rajavartiosto on käynnistänyt tapahtumista esitutkinnan. Sen mukaan vain 15 vuotta täyttäneet voivat kuitenkin saada rikoksesta rangaistuksen.

Rajavartiosto on tapauksen takia yhteydessä myös lasten huoltajiin ja Viipurin rajavartiostoon.

Rajavartiosto muistuttaa, että liikkuminen rajavyöhykkeellä on luvanvaraista. 

– Tuntemattomalla raja-alueella liikkuminen voi johtaa harhautumiseen pois Suomen rajojen ulkopuolelle.

Lapset kuvasivat rajatolppaa

Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Sen mukaan kyse oli savonlinnalaisista yhdeksäsluokkalaisista, jotka olivat paitsi harhautuneet Venäjän puolelle myös kuvanneet rajalla videota, jossa he kiersivät Venäjän rajatolppaa.

Koulun rehtori kommentoi asiaa lehdelle niukasti. Hänen mukaansa retki oli kuitenkin hyvissä ajoin suunniteltu.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto ei tiedota tapauksesta enempää.

Lue myös: Marjastajat luvatta rajavyöhykkeellä Sallassa – syyllistyivät valtiorajarikokseen

Tuoreimmat aiheesta

Itäraja