IS: Kymmenelle syytteet laittoman maahantulon järjestämisestä

30809201
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 28.01.2016 13:10

MTV UUTISET

Ilta-Sanomien mukaan salakuljettajat kuljettivat pakolaisia autoilla ja laivoilla Suomeen.

Kihlakunnansyyttäjä Sirpa Väätäinen kertoo Ilta-Sanomille, että kymmentä ihmistä syytetään törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä ja yhtä syytetään perusmuotoisesta laittomasta maahantulon järjestämisestä.

Syytetyt ovat irakilaistaustaisia miehiä. 

Salakuljettajien reitti kulki muun muassa Makedonian läpi. Suomeen pakolaiset kuljetettiin henkilöautoilla Itävallan ja Ruotsin kautta.

Ilta-Sanomat kertoo, että Suomenlahden merivartioston tekemän esitutkinnan mukaan 68 ihmistä salakuljetettiin vuoden 2014 lokakuun ja viime vuoden syyskuun välisenä aikana Suomeen. 

Asian käsittely alkaa Helsingin käräjäoikeudessa 18. helmikuuta.

Asiasta kertoi Ilta-Sanomat.

Tuoreimmat aiheesta

Pakolaiset