IS: Liukas keli yllätti Lipposen: "Yritin olla liukastumatta, mutta liukastuin"

Lipponen oli mukana demareiden äänestystuloksesta kertovassa tiedotustilaisuudessa Helsingissä tiistaina 13. syyskuuta 2011.
Julkaistu 15.01.2015 08:17

MTV UUTISET

Suomen entiselle pääministerille ja entiselle eduskunnan puhemiehelle Paavo Lipposelle kävi eilen ikävästi, sillä talven jäinen keli yllätti miehen.

Lipponen oli aamuyhdeksän jälkeen koiransa Onnin kanssa ulkona, kun hän kaatui. Ohikulkija auttoi Lipposen Töölön tapaturma-asemalle, missä todettiin, että hänen nilkkansa on murtunut kolmesta kohtaa.

– Yritin olla liukastumatta, mutta liukastuin, Paavo Lipponen harmittelee Ilta-Sanomien haastattelussa.

Lipponen joutuu leikkaukseen ja hänellä tulee olemaan kipsi jalassa seuraavat kuusi viikkoa. Vaimo Päivi Lipponen harmittelee leikkauksen vaikeuttavan perhe-elämää.

– Perheen arki meni nyt uusiksi. Paavo pystyy sauvojen kanssa liikkumaan, mutta hänen toipumisaikansa tuo uudet haasteet arkeemme, Päivi Lipponen sanoo.

Kommentointi suljettu asiattomien viestien vuoksi.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa