Marja Hintikalle toinen poika – ”Koko perhe onnesta sekaisin”

Marja Hintikka
Marja Hintikka sai toisen lapsensa sunnuntaina 11. tammikuuta.MTV Oy
Julkaistu 11.01.2015 17:02(Päivitetty 11.01.2015 18:06)

MTV VIIHDE

Juontajapari on saanut sunnuntaiaamuna perheenlisäystä.

Marja Hintikan, 35, ja Ile Uusivuoren perheeseen on syntynyt sunnuntaina kello 9 toinen poika.

– Kyllä ilouutinen on totta! Kyllä nyt eletään elämän tähtihetkiä! Olemme onnesta sekaisin! Poika syntyi tänä aamuna vauhdilla vesiammeeseen. Mitat hyvin klassiset puoli metriä ja hieman yli kolme kiloa. Koko perhe voi mainiosti.

– Nyt heitä on kaksi – komiat Uusivuoren veljekset. Reippaalle puolimetriselle on jo povattu uimarin uraa, syntyihän hän kahdessa tunnissa luonnonmukaisesti vesialtaaseen, Hintikka viestitti  Ilta-Sanomille.

Ile Uusivuori ja Maria Hintikka

Ile Uusivuori ja Marja Hintikka ovat molemmat juontajia.

Hintikan ja Uusivuoren ensimmäinen lapsi syntyi vuoden 2013 alussa, joten lapsilla on ikäeroa alle kaksi vuotta.

Vauvauutisen kertoi ensin Seiska.

Tuoreimmat aiheesta

Seurapiirit