IS: Matti Nykänen kyllästyi mäkikotkien surkeisiin tuloksiin – perustaa oman tallin!

Matti Nykänen
Matti Nykänen suunnittelee paluuta mäkihypyn pariin.Lehtikuva
Julkaistu 25.11.2016 09:12

MTV SPORT

Suomen kaikkien aikojen menestynein mäkihyppääjä Matti Nykänen sanoo perustavansa oman mäkihyppytallin, kertoo Ilta-Sanomat.

Nykänen kertoo, kuinka hän on kyllästynyt Suomen maajoukkueen surkeisiin tuloksiin. Sponsorineuvottelut ovat jo käynnissä.

– Kyllä se näin on. Eikä tämä ole mitään höpöpuhetta, Nykänen sanoo Ilta-Sanomille.

– Minua on suoraan sanottuna v***ttanut katsoa poikien hyppäämistä, josta ei ole tullut mitään. Koen, että tässä tilanteessa myös minun on pantava korteni kekoon. Minulla on taatusti annattavaa lajille. Ihmettelen vain, miksi kukaan Hiihtoliitosta ei ole kysynyt palveluksiani

Toiminta on haaveena aloittaa vuoden sisällä.

Uutinen Ilta-Sanomien sivuilla

Tuoreimmat aiheesta

Mäkihyppy