Nyrkkeilyn suomalaislegenda Olli Mäki on kuollut. Vuonna 1936 syntynyt Mäki oli kuollessaan 82-vuotias. Mäki kuoli tänään kirkkonummelalaisessa hoitokodissa.
Mäki on ainoa suomalaisnyrkkeilijä, joka on voittanut Euroopan mestaruuden amatöörinä ja ammattilaisena. Mäen amatööriura huipentui vuoden 1959 EM-kisoissa Sveitsin Luzernissa, jossa hän voitti alle 60-kiloisten mestaruuden. Edellisissä EM-kisoissa kaksi vuotta aiemmin hän oli samassa sarjassa EM-hopealla.
Mäki siirtyi ammattilaiseksi vuonna 1960. Hän otteli ensimmäisenä suomalaisena nyrkkeilyn ammattilaisten MM-ottelussa vuonna 1962.
Ammattinyrkkeilyn Euroopan mestaruuden Mäki voitti alle 63,5 kilon sarjassa vuonna 1964. Hän kukisti mestaruusottelussa saksalaisen Conny Rudhofin ja puolusti mestaruutta menestyksekkäästi samana vuonna algerialaistaustaista ranskalaista Aissa Hashasia vastaan.
Mäki tunnettiin lempinimellä Kokkolan leipuri. Hänen elämänsä tuli hiljattain tutuksi Juho Kuosmasen elokuvasta Hymyilevä mies. Vuonna 2016 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa Mäkeä esitti näyttelijä Jarkko Lahti. Mäki ja hänen Raija-vaimonsa vilahtivat elokuvan loppukuvissa.
Elokuva kertoo Mäen valmistautumisesta vuoden 1962 MM-otteluun yhdysvaltain Davey Moorea vastaan. Mäki hävisi Helsingin Olympiastadionilla käydyn ottelun toisessa erässä tyrmäyksellä.
Kuolemasta kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.
Olli Mäen poika Pekka Mäki on tunnettu nyrkkeilyvalmentaja ja -manageri.