Nyrkkeilylegenda George Foreman on kuollut

10.13888199be
George Foreman menehtyi 76-vuotiaana./All Over Press
Julkaistu 22.03.2025 07:19

MTV URHEILU – STT

Entinen nyrkkeilyn raskaan sarjan mestari George Foreman on kuollut. Hänen perheensä kertoo asiasta sosiaalisessa mediassa. Foreman oli kuollessaan 76-vuotias. 

Perheen lausunnon mukaan Foreman kuoli perjantaina läheistensä ympäröimänä.

Foreman voitti kultaa vuoden 1968 kesäolympialaissa Mexicossa. Raskaan sarjan maailmanmestaruuden Foreman lunasti vuonna 1973, kun hän voitti Joe Frazierin.

Hän menetti tittelinsä jo seuraavana vuonna Muhammad Alia vastaan ikonisessa ottelussa, jota markkinoitiin nimellä Rumble in the Jungle. Foreman ja Ali ottivat toisistaan mittaa Afrikassa nykyisen Kongon demokraattisen tasavallan alueella sijainneessa Zairessa.

Hän otteli vielä karvaan tappionsa jälkeen, mutta päätti jättää nyrkkeilyn taakseen 28-vuotiaana, jonka jälkeen hänet vihittiin papiksi.

Foremanin hanskat ehtivät olla naulassa kymmenisen vuotta, kunnes hän ilmoitti lopulta palaavansa kehään.

Palasi mestariksi 45-vuotiaana

Vuonna 1991 Foreman haastoi Evander Holyfieldin mestaruusottelussa ja Tommy Morrisonin kahta vuotta myöhemmin, mutta hävisi molemmat kohtaamiset pisteillä.

Marraskuussa 1994 hän puolestaan kohtasi kehässä Michael Moorerin. Foreman ehti olla pahasti alakynnessä, kunnes hän sai iskettyä Mooreria leukaan ja ottelu päättyi tyrmäykseen kymmenennessä erässä.

Foreman lunasti toisen raskaan sarjan maailmanmestaruutensa sonnustautuneena samoihin punaisiin shortseihin, jotka hänellä oli ollut jalassaan, kun hän hävisi edellisensä Alille noin 20 vuotta aiemmin.

Foremanista tuli 45 vuoden ja 299 päivän ikäisenä vanhin raskaan sarjan maailmanmestari.

Häneltä riisuttiin ensin WBA-liiton ja myöhemmin vielä IBF-liiton titteli, koska hän kieltäytyi ottelemasta nimettyjä haastajia vastaan. Vuonna 1997 hän hävisi pisteillä Shannon Briggsille ja jäi tämän jälkeen jälleen eläkkeelle.

Foreman nähtiin ammattilaisuransa aikana yhteensä 81 ottelussa, joista hän voitti 76. Voitoista 68 syntyi tyrmäyksellä.

Ainakin Yhdysvalloissa Foreman tunnetaan myös hänen nimellään kaupiteltavista grilleistä.

Tuoreimmat aiheesta

Nyrkkeily