IS: Suomalaisnäyttelijän osuus Clooney-leffassa kesti vain 15 sekuntia?

Näyttelijä Irina Björklund esiintyy George Clooneyn tähdittämässä elokuvassa. (Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva)
Näyttelijä Irina Björklund esiintyy George Clooneyn tähdittämässä elokuvassa. (Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva)
Julkaistu 23.08.2010 09:15

Näyttelijä Irina Björklund kertoo Ilta-Sanomissa, että hänen roolissa George Clooneyn tähdittämässä The American -elokuvassa kestää 15 sekuntia tai kolme minuuttia.

Björklund kertoo Ilta-Sanomissa, ettei ole vielä nähnyt lokakuussa ensi-iltaan tulevaan The Americania. Näin hän ei myöskään tiedä roolinsa pituutta.

– Olen mukana 15 sekuntia tai kolme minuuttia, Bjöklund sanoo Ilta-Sanomissa.

Samaisessa haastattelussa Björklund toteaa, että hän teki töitä Clooneyn kanssa viikon verran.

– Ei viikossa opi tuntemaan ihmistä. Töitä tehtiin erittäin pro-meiningillä. Hänen kanssaan oli helppoa ja mukavaa tehdä töitä. Diivan elkeitä ei ole, suomalaisnäyttelijä kertoo Ilta-Sanomissa.

Lähde: Ilta-Sanomat

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Irina Björklund