Isä kaappasi lapset Iraniin – hankki uuden vaimon ja tahtoi lastensa äidin kakkosvaimoksi

2:16img
Suomesta kaapataan joka vuosi ulkomaille kymmeniä lapsia. Katso videolta, mihin maihin lapsia viedään eniten.
Julkaistu 25.02.2024 08:05
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Mies kaappasi lapsensa Iraniin ja halusi lasten äidin tulevan maahan kakkosvaimokseen. Tutkintavankeuden lisäksi mies ei saanut muuta rangaistusta.

Tapaus sai alkunsa viime kesänä Turussa.

Vanhemmat olivat eronneet aiemmin keväällä ja lapset olivat yhteishuollossa. Lapset olivat asuneet Suomessa äitinsä luona ja he olivat Iranin ja Suomen kaksoiskansalaisina käyneet Suomessa päiväkotia ja koulua.

Lasten isä, jolla oli lapsiin laajat tapaamisoikeudet, oli sovitusti vienyt lapset lomamatkalle Iraniin. Hän oli kuitenkin jättänyt lapset palauttamatta Suomeen. 

Lue myös: Suomesta kaapataan vuosittain kymmeniä lapsia – näihin maihin lapset tyypillisesti viedään

Lapset edelleen Iranissa

Tammikuun lopussa annetun tuomion aikaan lapset ovat edelleen Iranissa, vaikka isä itse syksyllä matkusti takaisin Suomeen ja tuli poliisin kiinniottamaksi. Lapset asuvat isovanhemmillaan ja isoäidin lisäksi heitä hoitavat täti ja setä.

Mies kertoi oikeudessa, että hänen on tarkoitus palata Iraniin. Hän sanoi myös neuvottelevansa äidin kanssa siitä, milloin olisi oikea aika tuoda lapset takaisin Suomeen.

Mies oli kertonut selitykseksi, että lasten passit olivat kadonneet lomamatkalla, ja asian vaatimat järjestelyt lapsen äidin kanssa eivät olleet sujuneet. 

Mies oli myös väittänyt, että hänen poikansa piti jäädä Iraniin, jotta tämän terveydentilaa voitaisiin hoitaa. Käräjäoikeus arvioi, että terveydenhuolto Suomessa on niin hyvää, ettei väitettyjä oireita ole ollut pakottavaa tarvetta jäädä hoitamaan Iraniin.

Oikeudessa mies antoi ymmärtää, että hänen aikomuksenaan on lasten saaminen Suomeen, kun perheenjäsenten vointi sen sallii. Milloin tämä tapahtuisi, jäi tuomiosta epäselväksi. 

Lue myös: "Et sinä tule häntä enää näkemään" – Miina joutui lapsena isänsä kaappaamaksi yli kymmeneen maahan

AOP, iran

Nainen kertoi, että oli yrittänyt sopia lasten näkemisestä Iranin rajalla. Tämä ei onnistunut.

Iranissa toinen vaimo

Oikeudessa kävi ilmi, että mies oli Iranissa aiemmin matkatessaan hankkinut salaa toisen vaimon ja tahtoisi, että lasten äitikin muuttaisi Iraniin elämään hänen toisena vaimonaan. 

Lasten äiti ei näin halunnut, ja mies itsekin kertoi ymmärtävänsä tämän kokevan asian loukkaavana. Nainen ei itse oikeudessa halunnut puhua asiasta.

Syyttäjän käsityksen mukaan äiti ei turvallisuussyistä pitänyt mahdollisena matkustaa Iraniin, mutta yritti tavata lapsia Iranin rajalla, mikä ei onnistunut. Hänen isäänsä ei myöskään päästetty tapaamaan lapsia. 

Äiti on vain muutaman kerran päässyt puhumaan lasten kanssa puhelimitse. Naisella ei kerrotusti ole Iranin passia.

– Asiassa on todettu, että mahdollisuudet lasten saamiseksi Iranista takaisin Suomeen ilman [isän] myötävaikutusta ovat käytännössä vähäiset, tuomiossa todetaan.

Vuonna 1988 syntynyt mies tuomittiin lapsikaappauksesta 80 päiväsakon rangaistukseen, mutta lähes puolentoista kuukauden tutkintavankeuden katsottiin riittävän rangaistuksen suorittamiseksi.

Hänet määrättiin lisäksi maksamaan lasten äidille 500 euron kärsimyskorvauksen.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lue myös: Äiti kaappasi 1,5-vuotiaan toiseen maahan ja sai siellä yksinhuoltajuuden – Käräjäoikeus: Otti käytännössä kaikki isälle kuuluvat oikeudet pois

Ukrainalaisisä vaati saada neljä sotaa paennutta lastaan takaisin Haagin lapsikaappaussopimukseen vedoten – hovioikeus tyrmäsi

Tuoreimmat aiheesta

Iran