Miinan isä kaappasi tyttärensä noin vuoden ajaksi yli kymmeneen eri maahan. Nyt Miina kertoo tarinansa Asian ytimessä -ohjelmassa ja toivoo parannusta viranomaisten toimintaan.
Vuoden 2009 kesä päättyi toisin kuin aiemmat. Silloin yhdeksänvuotias Miina Kokoi joutui isänsä kaappaamaksi.
– Muistan, että isä ilmoitti, että meidän pitää lähteä Suomesta, koska poliisi hakisi minut äitini luokse, jos me emme lähtisi.
Vaaranmerkit olivat jo leijailleet ilmassa: huoltajuuskiistan lomassa isä oli ilmaissut, että hän vie tytön lomalle. Viranomaiset eivät ottaneet Miinan passia pois äidin pyynnöstä huolimatta.
Äiti tajusi kaksikon ylittäneen Suomen rajan, kun isä ei saapunut huoltajuusasiaa koskeneeseen oikeudenkäyntiin.
Kaappausta oli edeltänyt isän systemaattisesti toteuttama vieraannuttaminen äidistä. Miina ei ollut nähnyt äitiään useaan kuukauteen ennen matkaa.
– Luotin täysin isän arviointikykyyn ja yhteisymmärryksessä lähdettiin.
Kaapattuna yli kymmenessä maassa
Ensimmäisenä suuntana oli Viro, mutta lopulta maita kertyi yli kymmenen. Miina kuvailee lähtöjen tulleen aina yllättäen.
– Muistan, että se oli todella ikävää, kun usein en kerennyt edes pakkamaan mitään tavaroita mukaan.
Matkoja taitettiin muun muassa lentokoneilla, laivoilla, junilla ja minibusseilla.
Kaikista maista erityisesti mieleen on jäänyt Iran, jossa puoliksi iranilainen Miina oli viikkoja eri sukulaistensa luona ilman isää.
– Hän jätti minut Iranin ja Turkin rajalle ja ilmoitti, että jatkat tästä nyt yksin tuonne tuolla bussissa.
Osa sukulaisista oli tietoisia tilanteesta ja rahoittivat kaappausta. Toiset taas uskoivat Miinan vanhempien eronneen ja lapsen jääneen isälleen, jonka myötä kaksikko olisi oikeasti lomalla.
Näin ei kuitenkaan ollut.
Miina muistaa kaappauksen aikana välillä ikävöineensä äitiä.
– Isä sanoi aina, että me voimme ostaa minulle liput ja hän palauttaa minut Suomeen, mutta jos soitan itkien tai peloissani, niin hän ei tule sitten hakemaan minua enää.
Lapsia kaapataan joka vuosi ulkomaille
Viime vuonna Suomesta oli kaapattuna yhteensä 56 alle 16-vuotiasta lasta. Uusia kaappauksia vuoden aikana tapahtui 26.
Miinan kokemus ei ole tyypillinen, sillä yleensä lapsi kaapataan tiettyyn maahan, eli ulkomaalainen vanhempi kaappaa lapsensa kotimaahansa. Kaapatut lapset ry:n toiminnanjohtaja Tarja Räisäsen mukaan nykyään lapsikaappaustapaukset ovat kuitenkin entistä monimutkaisempia.
Enemmistö lapsista kaapataan maihin, jotka ovat allekirjoittaneet Haagin lapsikaappaussopimuksen. Tällöin Suomessa keskusviranomaisena toimii oikeusministeriö.
Oikeusministeriön kansainvälisen oikeusavun yksikkö toimii keskusviranomaisena muun muassa kymmenille kansainvälisille sopimuksille ja EU-asetuksille.Oikeusministeriö voi tarjota oikeudellista neuvontaa ja auttaa hakemuksen vireille saattamisessa.
– Oikeusministeriö ei missään vaiheessa edusta hakijaa, eli suosittelemme aina, että hakijalla on asianajaja, kertoo Oikeusministeriön hallitussihteeri Tuuli Kainulainen.
Kainulaisen mukaan Haagin lapsikaappaussopimuksen jäsenvaltiot noudattavat sopimusta pääsääntöisesti hyvin.
– Joissain valtioissa asioita saatetaan hoitaa muodollisemmin ja toisissa se on nopeampaa, hän antaa esimerkiksi eroista.
Miinan tapauksessa vain osa maista kuului Haagin sopimukseen, minkä vuoksi ulkoministeriö avusti kaappauksen selvittämisessä. Tällöin ei ole olemassa ”valmiita mekanismeja, minkä puitteissa toimia”.
Miina katsoo jälkeenpäin, että hänen äitinsä joutui tekemään todella paljon töitä tilanteen selvittämiseksi.
– Yleinen asenne tuntui olevan sellainen, että voimme me nämä viralliset jutut tehdä, mutta et sinä tule häntä enää näkemään, kun he ovat olleet niin kauan poissa.
Miinan äiti matkusti noin vuoden aikana muun muassa Kanadaan ja Japaniin kaksikon perässä.
– Aina kun hän sai jonkun vihjeen missä me mahdollisesti oltaisiin, niin aina hän lähti sinne.
Kaikki tapaukset eivät päädy poliisille
Lapsikaappauksista ratkeaa vuosittain vain noin puolet.
Määrä ei ole sama poliisin tilastoissa, sillä poliisi ei ole osallisena kaikkien kaappausten selvittämisessä. Viime vuonna poliisilaitoksilla oli tutkinnassa 43 lapsikaappausta, joka on poikkeuksellisen paljon.
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Måns Enqvistin mukaan poliisin päätehtävä lapsikaappauksiin liittyen on niiden ennalta estäminen.
Jos lapsi on jo kaapattu ulkomaille ja poliisille on tehty ilmoitus asiasta, esitutkinnan aloittamista voidaan odottaa siihen asti, että lapsen palautus on turvattu. Samanaikainen rikostutkinta voi olla esteenä sopimukseen pääsemisessä.
Poliisin käytäntöjä lapsikaappauksiin liittyen on kuvailtu kirjaviksi.
– Enemmän näkisin, että nämä tapaukset ovat kirjavia. Niitä on niin monimuotoisia ja niin moneen eri maahan viedään. Poliisilla on selkeät ohjeet millä tavalla toimia, Enqvist toteaa.
Enqvist kuitenkin huomauttaa, että tapausten vähäisen määrän vuoksi niistä ei synny rutiinia poliisille.
– Jos se on jossain hajaseudulla tai pienemmillä paikkakunnilla, niin se saattaa olla ainutkertainen koko uran aikana.
Miinalle poliisin toiminnasta on jäänyt mieleen etsintäkuulutus, joka oli edelleen voimassa, kun hän yritti jonkin ajan päästä kaappauksen jälkeen lähteä ulkomaille lomalle äitinsä kanssa. Hän muistelee äitinsä saaneen tympeää kohtelua poliisiasemalla.
– Oma mielipiteeni on se, että viranomaistoiminta ei ollut tarpeeksi ripeää, hän tiivistää kaappausajan toiminnan.
Räisäsen mukaan olisi hyvä, että poliisilaitoksilla tapahtuvan selvittämisen sijaan kaappaustapaukset keskitettäisiin tietylle taholle.
Miina ja isä jäivät kiinni Kanadassa
Miinan kaappaus kesti noin vuoden. Tänä aikana tyttö ei käynyt koulua ensimmäistä paria viikkoa lukuun ottamatta, eli Miinalta jäi käytännössä koko kolmasluokka välistä.
Tyttö ja hänen isänsä pysäytettiin Kanadassa lentokentällä sen jälkeen, kun Interpolin etsintäkuulutus oli astunut voimaan. Kyseinen hetki on jäänyt selkeästi Miinan mieleen ja se saa tunteet nousemaan pintaan.
Nuori tyttö joutui tulkkaamaan isälleen, mitä viranomaiset lentokentällä puhuivat.
– Isä poistui yleisestä odotustilasta koko ajan yksinään jonnekin ja jätti minut monta kertaa yksin sinne istuskelemaan. Silloin tajusin, että hänellä on paniikki. Luulen, että hän hokasi sillä hetkellä, että nyt tämä loppui tähän.
Miina muistaa pelänneensä, että hän joutuu heti samalla hetkellä Suomeen. Ensimmäistä kertaa kuukausiin hän puhui puhelimessa Suomessa olevan enonsa kanssa.,
Miinan äiti järjesti asiat niin, että sijaisperheen sijaan tyttö sai omasta tahdostaan muuttaa enonsa luokse.
– Siitä ei mennyt montaa päivää, kun ilmoitin, että haluan mennä Linnanmäelle ja että ehkä äiti voisi viedä minut sinne, Miina kertoo hymyillen.
Jo muutaman viikon jälkeen Miina muutti takaisin äitinsä luokse. Yhteydenpito isään loppui vähitellen.
– Yhteydenpito rajoittui oikeastaan videopuheluihin, joita oli jonkin aikaa, kunnes totesin, että en pysty enää, kun isäni usein itki niissä ja halusi muistella tätä matkaa.
Videopuheluista siirryttiin tavallisiin puheluihin ja niistä sähköposteihin.
– Sitten ilmoitin, että nyt minulle riittää.
Miinan isä sai Suomessa tuomion lapsikaappauksesta ja törkeästä vapaudenriistosta.
Asiaa käsiteltiin tarkemmin aikuisena
Miina ei ollut valmis käsittelemään kaappausta lapsena. Hän kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että häntä ei pakotettu puhumaan asiasta. Nyt aikuisiällä hän on käsitellyt asiaa, joka on jättänyt jälkensä traumaperäisenä stressihäiriönä.
Räisäsen mukaan Miinan oireet ovat tyypillisiä myös muilla kaapatuksi joutuneilla. Oireilu voi myös ilmeitä esimerkiksi päihteiden käyttönä tai luottamuksen menettämisenä eri ihmisiin.
Miina koki pitkään syyllisyyttä liittyen kaappaukseen.
– Lapsi ajattelee, että olisin voinut soittaa äidille tai olisin voinut hakea viranomaisapua siellä ulkomaillakin. En tehnyt sitä, niin koin todella pitkään, että kannan sitä syyllisyyttä ja että se on taakkani kantaa, että näin on tapahtunut, vaikka se asia ei ole niin.
Mitä viranomaistoiminnassa tulisi parantaa, entä onko lapsikaappauksista yleensä varoitusmerkkejä ilmassa ennen itse kaappausta? Katso alhaalta Kaapatut Lapset ry:n Tarja Räisäsen haastattelu:
4:02
