Jotkut vanhemmat nimeävät lapsensa suvussa kulkevien nimien mukaan, mutta toisilla saattaa olla nimen valitsemiselle hämmentävämpi syy.
Yhdysvalloissa asuva Kristina jakoi TikTokissa videon, jolla hän kertoo melko uskomattoman tarinan oman nimensä taustalta.
Kristina kertoo videolla, kuinka hänen vanhempansa tekivät sopimuksen ennen hänen syntymäänsä: jos he saisivat pojan, äiti nimeäisi lapsen isänsä mukaan. Mutta jos lapsi olisi tyttö, Kristinan isä päättäisi nimen.
Tyttö syntyi keisarinleikkauksella ja samaan aikaan kuin äiti toipui leikkauksesta, isä valitsi nimeksi Kristinan ja täytti vaadittavat paperit.
– Kun äitini tokeni, luulen että hän ei vihannut nimeä. Hän antoi asian olla ja kaikki olikin hyvin muutaman kuukauden ajan, kunnes äitini sai tietää isäni pettävän häntä... ja arvatkaa, mikä tämän naisen nimi oli. Kristina.
Kristinan isä oli nimennyt lapsensa salarakkaansa mukaan: jos hän vahingossa sanoisi naisen nimen, kaikki luulisivat, että hän puhuu tyttärestään.
Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.
"Olisin vaihtanut nimeni"
TikTokissa viraaliksi noussutta videota on katsottu noin 330 000 kertaa ja se on kerännyt yli 77 000 tykkäystä.
Monet käyttäjät ovat ilmaisseet kommenteissa järkytyksensä.
– Vou, olisin vaihtanut nimeni, eräs kommentoi.
– Isäni nimesi minut tytön mukaan, johon hänellä oli ihastus koulussa. Kun äitini sai tietää, hän pisti isää haarukalla.
Eräs käyttäjä kertoi kommenteissa oman nimensä tulleen tarinasta, jonka hänen isänsä kuuli murhatusta Lenae-nimisestä naisesta.
Kommenteissa on käynyt myös ilmi, että Kristina ei ole ainoa samalla tavalla nimetty lapsi.
– Äitini on myös nimetty hänen isänsä salarakastajan mukaan! Hän vihaa nimeään.
Lue myös: Nainen teki DNA-testin – totuus oikeasta isästä löi ällikältä
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähde: Kristina/TikTok, Mirror