Hiusten kotivärjäys aiheutti amerikkalaisteinille vakavan, sairaalahoitoa vaativan allergisen reaktion. Ihotesti olisi säästänyt hänet koetukselta.
Yhdysvalloissa Massachusettsissa elelevä Seraya Ellison näyttää jo 31,8 miljoonaa katselukertaa keränneellä TikTok-videollaan, miksi hiusvärin sopivuus pitäisi aina testata pienellä ihoalueella ennen koko päähän levittämistä.
Tumma hiusväri aiheutti 19-vuotiaalle Serayalle vakavan allergisen reaktion, jonka seurauksena hänen kasvojensa toinen puoli turposi tunnistamattomaksi. Lopulta hänet hoidettiin kuntoon sairaalassa.
Jos video ei näy, voit avata sen tästä.
Lue myös: Kampaaja kertoo, mitä ammattilaiset haluaisivat jokaisen tietävän
Kotivärjäys johti sairaalareissuun
Seraya kertoo BuzzFeedille värjänneensä itse hiuksiaan lapsesta asti ja tottuneensa siihen, että väriaine aiheuttaa päänahassa ärsytystä. Nytkin hän uskoi, että tunne helpottaisi muutamassa tunnissa.
– Seuraavana aamuna heräsin poikaystäväni huutoon. Hän kysyi, mitä kasvoilleni on tapahtunut. Katsoin peiliin ja huomasin, että oikea puoli otsastani oli turvonnut, Seraya kertaa tapahtumia.
Turvotus oli kuitenkin vielä lievää verrattuna siihen, mitä tuleman piti. Antihistamiinista huolimatta kasvot jatkoivat paisumistaan. Seraya kärsi lisäksi päänahan aristuksesta, palovammoista sekä kasvojen tunnottomuudesta.
Kun Serayan äiti saapui kotiin, hän lähti viemään tytärtään välittömästi päivystykseen.
Lue myös: Kosmetiikkalahja voi aiheuttaa ikäviä iho-oireita – ihotautilääkäri kertoo, miten vältät hutiostokset: "Turvallisin valinta useimmille"
Parafenyleenidiamiini voi aiheuttaa kosketusallergiaa
Serayan todettiin kehittäneen allergian parafenyleenidiamiinia vastaan. Ainetta käytetään esimerkiksi hiusväreissä, erityisesti mustan ja muiden tummien värien tuottamiseen. Kosmetiikan tuoteselosteissa parafenyleenidiamiini ilmoitetaan nimellä p-Phenylenediamine.
Parfenyleenidiamiini voi aiheuttaa ihokosketusallergian. Lievimmillään sen oireet ovat vain pientä kutinaa joitain päiviä hiusten värjäyksen jälkeen, Helsingin Allergia- ja astmayhdistys kertoo. Vakavissa tapauksissa esiintyy kasvojen ja koko pään turvottavaa ihottumaa, silmien umpeen muurautumista, voimakasta kutinaa sekä pari viikkoa kestävää ihon vetistystä ja hilseilyä.
Voimakas allerginen reaktio voi vaatia jopa sairaalahoitoa.
Osaatko toimia, jos läheisesi saa allergisen reaktion? Katso videolta, miten voit pelastaa ihmishengen. Juttu jatkuu videon alla.
5:29
Lue myös: Vaaleampia hiuksia toivonut Jackie paljastaa kampaamokäynnin hirvittävän lopputuloksen: "Alan itkeä, kun ajattelen tätä"
Älä käytä allergisoivaa ainetta uudelleen
Serayan kohdalla suurin osa oireista hävisi muutamassa päivässä steroidien, antihistamiinien ja kylmähoidon ansiosta. Turvotuksen laskemisessa kului kuitenkin toista viikkoa.
Serayan oireet pahenivat ennen paranemista. Jos video ei näy, voit avata sen tästä.
Hän muistuttaa BuzzFeedin haastattelussa ihmisiä testaamaan uutta kosmetiikkaa ennen käyttöönottoa. Kotona ihotestin voi tehdä levittämällä pienen määrän ainetta käsivarren iholle tai korvan taakse ja katsomalla, aiheuttaako se reaktion.
Jos väriaine on kerran aiheuttanut allergisen reaktion, ei sitä tule käyttää toistamiseen. Ihokosketusallergia on nimittäin pysyvä vaiva. Parafenyleenidiamiinia kohtaan kehittyneessä allergiassa vältettävien tuotteiden listalle joutuvat kaikki ainetta sisältävät hius-, ripsi- ja kulmakarvojen väriaineet.
Lue myös: Trenditukka ilmaiseksi minuutissa? Kampaaja varoittaa ilmiön sudenkuopista
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Katso videolta kampaajan vinkit hiusten onnistuneeseen kotivärjäykseen.
5:06
Lähteet: BuzzFeed, @ser.gaya/TikTok, Helsingin Allergia- ja Astmayhdistys ry