Göteborgin käräjäoikeus vangitsi lauantaina 51-vuotiaan miehen, jonka epäillään surmanneen vaimonsa ja kolme pientä lastaan.
Pelastuslaitos hälytettiin Göteborgin pohjoisosiin torstaiaamuna asuntopalon vuoksi. Asunnosta löytyi neljä ihmistä, joista aikuinen nainen ja yksi lapsi olivat kuolleet. Kaksi muuta lasta kuolivat myöhemmin.
Poliisin mukaan uhreilla oli vammoja, jotka eivät liittyneet tulipaloon.
Epäilty pidätettiin jo torstaina. Mies kiistää syytteet, ja asianajajansa mukaan mies on tarjonnut uskottavan selityksen tekemisilleen vuorokautta ennen paloa.
Vangitsemisoikeudenkäynti pidettiin suljetuin ovin. Miestä epäillään neljästä murhasta. Aftonbladetin mukaan perhe oli pahasti velkaantunut. Heidät oli määrä häätää asunnosta samana päivänä kuin palo tapahtui.