Isähaaveista jo luopunut Reijo sai lapsen 60-vuotiaana: "Ei ole koskaan liian myöhäistä hankkia lapsia, onhan tämä aivan erityistä"

0:30img
Katso Reijon tunnelmia ja muistoja isyydestä tältä videolta!
Julkaistu 03.10.2020 06:18
Toimittajan kuva

Sanna Ketola

sanna.ketola@mtv.fi

1980-luvulla selvisi, ettei Reijo voisi saada silloisen vaimonsa kanssa koskaan lapsia. Vaimon lapsettomuusdiagnoosin myötä myös Reijo luopui lapsihaaveista. Kuitenkin nyt yli 30 vuotta myöhemmin sylissä säteilee 3-vuotias Tero-poika.

– Kävelimme arboretumin puistossa, kun Terhillä tuli lapsivedet. Siitä lähdettiinkin hirveällä kiireellä sairaalaan.

Näillä sanoilla tamperelainen Reijo Salmela muistelee kolmen vuoden takaista tilannetta, kun hän ja vaimonsa Terhi olivat saamassa ensimmäistä yhteistä lastaan.

Vuosikymmeniä isäksi halunnut Reijo odotti esikoisensa saapumista maailmaan enemmän kuin mitään.

Lue myös: Uskoisitko Miraa kolmen lapsen äidiksi? Timmi 35-vuotias tyrmää raskauskiloselityksen taakse piiloutuvat: "Kyllä se on tekosyy siinä vaiheessa, kun lapset ovat 10-vuotiaita"

– Olin lupautunut leikkaamaan napanuorankin ja jännitin jo pelkästään sitä kauheasti, Reijo kertoo hymyilevällä äänellä.

Oman pojan näkeminen ensimmäistä kertaa oli miehen mukaan mahtavaa.

– Lähinnä vain mietin, että vau, missä saankaan olla mukana!

reijo salmela, tero poika

Reijo Salmela tuli isäksi 60-vuotiaana. Kuva: Reijo Salmelan kotialbumi.

Lapsihaaveita jo vuosien takaa

Reijo tiesi haluavansa isäksi jo vuosikymmeniä sitten. Mies koki raskauden ensimmäisen vaimonsa Jaanan kanssa 80-luvulla, mutta lapsihaaveet romuttuivat lääkäreiden diagnoosiin siitä, ettei Jaana pystyisi saamaan lapsia.

Raskaus päätyi keskenmenoon.

– Jaanalla oli epäonnistumisia ja haasteita elämässä, se oli hänelle raskasta aikaa. Hän teki lopulta itsemurhan vuonna 1990.

Tuolloin Helsingissä asuvan Reijon työpäivät pitenivät, kun mies pyrki pitämään itsensä kiireisenä surun keskellä.

– Aika paransi haavat, ja kaikesta siitä selvisi. Olin kuitenkin luovuttanut isäksi tulemisen suhteen.

Suhde Terhiin alkoi Facebookin kautta

Nykyiseen vaimoonsa Terhiin Reijo tutustui sosiaalisen median kautta. Pari viestitteli vuodesta 2013 lähtien, ennen kuin kaksi vuotta myöhemmin tapasivat kasvotusten Tampereella, jossa Terhi asui.

30 vuotta Helsingissä asunut Reijo muutti rakkautensa perässä Tampereelle vuonna 2016, jonka jälkeen parisuhde on edennyt päättäväisesti tähän pisteeseen.

– Terhille tuli jossain vaiheessa vauvakuume ja yhtenä päivänä hän sanoikin ne sanat minulle: Hei kuule, susta tulee isi, Reijo muistelee naureskellen.

reijo salmela, tero poika 2

Lapsiperhearki pitää pariskunnan aktiivisena leikkeineen niin kotona kuin leikkipuistoissa. Kuva: Reijo Salmelan kotialbumi.

Lue myös: Unicef: Suomessa lasten hyvinvointi on rikkaiden maiden viidenneksi parasta

Tero-poika syntyi maailmaan 3. heinäkuuta 2017, jolloin Reijo oli 60-vuotias.

Pojan nimi on muokattu Reijon edesmenneen isoveljen nimestä.

– Isoveljeni Terho kuoli 1,5-vuotiaana. Päätimme antaa pojallemme nimen, joka muistuttaa Terho-nimeä.

Parhaat sanat ovat "isi, isi!"

Reijon mukaan hänen ystävänsä ja naapurit varmasti näkevät miehen kasvoilta päivittäin, kuinka onnellinen hän on saadessaan olla Teron isä.

Myös perheen mobiililaitteet ovat täyttyneet isän ja pojan hymyilevistä valokuvista.

Lapsiperhearki pitää pariskunnan aktiivisena leikkeineen niin kotona kuin leikkipuistoissa, eläintarhoissa ja huvipuistoissa.

Aiemmin syvästi Helsinkiin juurtunut Reijo tykkää esitellä pääkaupungin paikkoja pojalleen. Muun muassa Linnanmäki ja Korkeasaari ovat tulleet tutuiksi.

Ikimuistoisimpia ovat kuitenkin ne arkisimmat asiat.

– Se hetki, kun haen pojan päiväkodista ja hän juoksee kaukaa huutaen "isi, isi"! Ne ovat niitä hetkiä, joista pitää muistaa nauttia.

Tulevaisuus ei huoleta

Kun Reijolta kysyy, näkeekö hän iässään haasteita isyydessä, vastaus on lyhyt ja rehellinen.

– Tietysti tulee haastavia tilanteita. Luulen, että kaikilla on ihan iästä riippumatta. Minun mielestäni ei ole tosin koskaan liian myöhäistä hankkia lapsia. Onhan tämä aivan erityistä.

– Toki toivon, että ehtisin nähdä, kun poika aloittaa koulunkäynnin ja valmistuu vaikka ylioppilaaksi.

Fyysisestä kunnostaan Reijo pitää huolta käymällä kuntosalilla noin kolme kertaa viikossa.

– On hyvä pysyä vetreänä niin itsensä kuin Teron vuoksi.

reijo salmela, tero poika 3

Tero-poika ja Reijon Terhi-vaimo. Kuva: Reijo Salmelan kotialbumi.

Nyt 63-vuotiaana hän näkee positiivisena asiana sen, että isällä ja pojalla on paljon aikaa olla keskenään.

– Tein aikoinaan niin paljon töitä, että olisi ollut ihan erilaista saada lapsi silloin kuin nyt. Myös omat elämänarvot ovat erilaiset kuin nuorempana. Olen ainakin kypsempi elämän suhteen, kokenut paljon ja selvinnyt paljosta.

Nuorekasta olemustaan Reijo pitää myös osittain 44-vuotiaan vaimonsa ansiona.

– Johtuu luultavasti Terhistä, etten ajattele olevani niin vanha, Reijo nauraa.

Katso Reijon tunnelmia ja muistoja isyydestä jutun alussa olevalta videolta!

Tuoreimmat aiheesta

Vanhemmuus