Isän epäillään surmanneen 8-vuotiaan Tintinin Luulajassa – tragediasta nousi suurmielenosoitus ja #LexTintin, vaatimus saada lakiin muutos

Tintin oli kuollessaan vain kahdeksanvuotias.
Julkaistu 23.01.2023 06:15

MTV UUTISET

Mielenosoittajat kokoontuivat soihtukulkueeseen ja vaativat lakimuutosta lasten oikeuksien vahvistamiseksi. 

Kahdeksanvuotias Tintin löydettiin kuolleena isänsä luota Luulajan kaupungissa, Ruotsissa. Expressenin mukaan isän epäillään surmanneen lapsensa tapaamiskäynnin aikana. 

Epäilty perhesurma on herättänyt paljon huomiota Ruotsissa ja mielenosoittajat vaativat lakimuutosta vastaavien tapausten ehkäisemiseksi. 

– Tämä on saatava loppumaan, mielenosoituksen järjestiin lukeutunut Linda Karlsson kommentoi Expressenille.

Lakimuutosta vaaditaan Twitterissä aihetunnisteella #LexTintin:

Lasten oikeudet etusijalle

Ensimmäisenä lakimuutoksen otti esille Tintinin oma täti, käyttäen aihetunnistetta #lexTintin. Lex sanalla viitataan lakiin.

Lakimuutoksella voitaisiin vaikuttaa vanhemman tapaamisoikeuteen, mikäli on syytä epäillä lapsen henkisen tai fyysisen terveyden olevan vaarassa. 

– Meidän on saatava aikaan lakimuutoksia, joissa lapsen oikeudet menevät vanhemman tapaamisoikeuden edelle. Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua kuolemaan, jos sosiaaliviranomaiset, koulu, sukulaiset ja naapurit ovat kertoneet huolen aiheistaan jo vuosia, Tintinin täti kirjoittaa aiheelle omistetulla Instagram-sivulla. 

Jopa tuhat osallistui mielenosoitukseen

Expressenin mukaan ”valomielenosoitukseksi” nimettyyn soihtukulkueeseen osallistui yli tuhat ihmistä. Norbottenin läänissä sijatsevan Luulajan kaupungin sosiaalitoimiston ulkopuolelle kertyneet ihmiset pitelivät käsissään soihtuja ja pehmoleluja.  

Mielenosoittajat laskivat sosiaalitoimiston edustalle hautakynttilöitä ja pitivät hiljaisen hetken Tintinin muistolle. 

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi