Iski miestä riidan päätteeksi 11 kertaa veitsellä ja jätti metsään – syyttäjä vaatii yhdeksän vuoden tuomiota taposta

kuvituskuva poliisi
Syyttäjä vaatii miehelle yhdeksän vuoden vankeustuomiota taposta. Lehtikuva
Julkaistu 28.11.2017 12:35
Toimittajan kuva

Mikko Kormilainen

mikko.kormilainen@mtv.fi

Puukotuksen jälkeen mies jätti uhrinsa metsään.

Syyttäjän haastehakemuksen mukaan miesten välille oli tullut riitaa, joka kärjistyi siihen, että toinen mies löi veitsellä uhria 11 kertaa eri puolille kehoa, muun muassa vatsaan. Teko sattui Kajaanissa elokuussa.

Syyttäjän mukaan pistäessään veitsellä syvälle vatsaan ulottuvan haavan, miehen on täytynyt ymmärtää, että uhri tulee menehtymään vammaan. Hän oli myös jättänyt uhrinsa metsään vaille hoitoa.

Puukotuksen jälkeen mies oli vienyt uhrilta olkalaukun sekä tämän kotiavaimet. Teon yhteydessä hän penkoi myös uhrin vaatteiden taskut ja lompakon.

Jutussa on syytettynä toinen mies heitteillepanosta. Hän oli syyttäjän mukaan nähnyt metsässä tapahtuneen puukotuksen, mutta ei ollut tehnyt mitään auttaakseen uhria.

Jutun käsittely alkoi tänään Kainuun käräjäoikeudessa Kajaanissa.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos