Syyttäjä vaati parikymppiselle miehelle ehdotonta vankeutta taposta.
Viime lokakuussa Turussa tapahtuneen henkirikoksen käsittely alkoi tänään Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Syyttäjä vaatii tekoaikaan 23-vuotiaalle miehelle ehdotonta vankeutta taposta.
Haastehakemuksen mukaan mies tappoi uhrinsa yksityisasunnossa lyömällä tätä kääntöveitsellä yhteensä 13 kertaa eri puolille vartaloa. Osa lyönneistä oli aiheuttanut pistohaavoja keuhkoihin ja sydämeen. Lyöntien voimakkuudesta kertoo myös se, että uhrilta murtui useita kylkiluita.
Kolmekymppinen uhri kuoli myöhemmin samana päivänä sairaalassa.
Poliisi on aiemmin kertonut, että syytetty ja uhri olivat ajautuneet riitaan, joka oli kärjistynyt siihen, että syytetty oli surmannut kääntöveitsellä uhrin.
Asunnossa ollut kolmas henkilö oli yrittänyt tulla tilanteessa väliin, ja myös hän oli saanut teräaseesta vammoja. Tästä teosta mies sai syytteen törkeästä pahoinpitelystä.
Mies on myöntänyt syyllistyneensä tappoon sekä törkeään pahoinpitelyyn.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus antaa asiassa tuomion myöhemmin.