Helsingissä islamilaisseurakuntiin kuuluvien ihmisten määrä on vajaan parinkymmenen vuoden aikana kasvanut liki räjähdysmäisesti. Määrällisesti suurin kasvu on tapahtunut uskontokuntiin kuulumattomien määrässä.
Kun vuonna 2000 islamilaisseurakuntiin kuului Helsingissä vain 500 ihmistä, luku oli viime vuonna jo yli 6 000.
Uskontokuntiin kuulumattomien määrä on kaupungissa lisääntynyt lukumäärällisesti eniten verrattuna uskonnollisiin yhdyskuntiin. Helsingin tilastollisen vuosikirjan mukaan vuonna 2000 heitä oli vajaat 134 000, mutta viime vuonna jopa yli 271 000.
Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvat ovat Helsingissä muodostaneet ylivoimaisen enemmistön koko tilastojen aikavälillä.
Vuonna 2000 Helsingissä kirkkoon kuului noin 400 000 ihmistä, mistä määrä on vajaan parin vuosikymmenen aikana laskenut liki 60 000 ihmisellä. Samaan aikaan Helsingin väkiluku on kasvanut miltein 100 000 ihmisellä.