Stand up -koomikko Ismo Leikolan tyyli uppoaa yhdysvaltalaisyleisöön. Hän on asunut Los Angelesissa työviisumilla jo yli viisi vuotta.
Ismo Leikola teki Yhdysvalloissa keikkaa kovaa tahtia eri osavaltioissa, kunnes korona tuli ja vei keikat. Leikola palasi koronaa hetkeksi pakoon Suomeen ja kirjoitti vaimonsa Angelika Leikolan kanssa kirjan kokemuksistaan Yhdysvalloissa. Suo, kuokka ja Hollywood ilmestyi tässä kuussa.
– Minä ainakin yllätyin, että saimme kirjan aikaiseksi. En toki yllättynyt siitä, että vaimo sai sen aikaiseksi – hän on hyvin järjestelmällinen ihminen ja työmyyrä, mutta minä olen esiintyvä koomikko ja jonkinlainen ADHD. Kirjoittelen jatkuvasti lyhyitä juttuja, mutta kirjaa en uskonut ikinä kirjoittavani, Leikola sanoi Viiden jälkeen -ohjelmalle.
Lue myös: Yhdysvalloissa hurmannut Ismo Leikola ikävöi rapakon takana suomalaista ruokaa – vaimo heitti heti viiltävän kuitin koomikon herkuista
Ass-sanalla leikkiminen toi kymmenien miljoonien yleisön
Maailman hauskin ihminen -kilpailun voitto Yhdysvalloissa vuonna 2014 sysäsi Leikolan uran vauhtiin, ja vuosi myöhemmin hän muutti vaimonsa kanssa Los Angelesiin.
– Kilpailun myötä tulivat kontaktit ja mahdollisuus lähteä. Me heittäydyimme. Ensimmäinen vuosi oli hapuilua ja kulttuurishokki vaivasi. Mutta keikat menivät koko ajan hyvin ja lupaavasti – ja sitten me jäätiin.
– Aluksi minulla oli lyhyitä keikkoja Los Angelesissa. Viime vuodet minulla on ollut oma agentti ja keikkoja ehdin tehdä 25 osavaltiossa.
Yksi merkittävä taitekohta oli kutsu Conan O'Brienin talk show'hun. Pian tuli kutsu myös brittikoomikko James Cordenin The Late Late Show with James Corden -ohjelmaan.
– Conanissa vierailu oli poikkeuksellisen hieno, koska hänet tunnetaan Suomi-yhteydestään. TV-esiintyminen yksistään oli jo hyvä, mutta se klippi vasta lähti netissä kasvamaan hitiksi. Sillä taitaa olla yli 80 miljoonaa katselua.
Conan-show'sta viraaliksi lähteneellä videolla Ismo Leikola avaa englannin kielen ass-sanan merkityksiä. Hänestä tuli julkkis myös Yhdysvalloissa.
– Ne, jotka ovat nähneet klipin, tunnistavat minut. Tietenkään kaikki eivät Yhdysvalloissa tunnista minua, mutta osa kyllä. Menee mihin tahansa kaupunkiin, niin jossakin vaiheessa joku tulee ottamaan kuvaa. Yllätti itsenikin, että yksi klippi teki noin ison muutoksen.
Lue myös: Ismo Leikolan vierailu Conan O'Brienin ohjelmassa alkoi hehkutuksella – miestä odotti syntymäpäiväyllätys
Katso yllä olevalta videolta, miten Leikolan huumori uppoaa yhdysvaltalaisyleisöön
Leikola pyrkii huumorissaan maanläheisyyteen. Se saattaa olla yksi tekijä, mikä vetoaa kansainväliseen yleisöön.
– Yritän tietoisesti tehdä sellaisia juttuja, että kaikki tajuavat – se on tärkeää. Juttujen pitää myös olla uusia ja oivaltavia. Pyrin siihen, että kaikissa vitseissä on idea, jota kukaan muu ei ole aiemmin keksinyt.
Video alla: Ismo Leikola kertoo, mitä eroa on suomalaisella ja amerikkalaisella kateudella: