Iso jätekasa paloi Kempeleessä, alueen ihmisiä kehotettiin välttämään savussa liikkumista

tulipalo paloauto palokunta
Kuvituskuva.All Over Press
Julkaistu 29.03.2019 05:36(Päivitetty 29.03.2019 13:50)

MTV UUTISET – STT

Ison jätekasan palo synnytti runsaasti savua Kempeleen keskustan tuntumassa Pohjois-Pohjanmaalla perjantaiaamuna. Pelastuslaitos kehotti ennen aamuviittä ihmisiä välttämään liikkumista savussa sekä sulkemaan ikkunat.

Sakea savunmuodostus saatiin loppumaan kello yhdeksään mennessä. Pelastuslaitos sai sammutustyöt osaltaan valmiiksi puolenpäivän jälkeen, mutta palopaikan omistajan odotettiin jatkavan jälkisammutusta.

Savua oli aamulla etenkin Kempeleen Riihivainion, Ristisuon ja Asemanseudun alueella.

Päivystävä palomestari Arssi Heiskanen arvioi STT:lle, että käymisen lämmittämä iso jätekasa oli syttynyt navakassa tuulessa itsestään. Kasa oli saattanut kyteä jo pidempään.

Kasassa on muun muassa rakennusjätettä.

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta aamukolmen jälkeen.

29.03.2019, kello 13:51, juttua on muokattu. Päivitetty kauttaaltaan.

Tuoreimmat aiheesta

Kempele