YK vaatii, että sairaaloiden alueilta Gazasta löydetyistä joukkohaudoista on aloitettava riippumaton tutkinta.
Israel jatkoi keskiviikkona ilmaiskuja ja tykkitulta Gazan alueelle. Gazan sairaala- ja turvallisuuslähteiden mukaan ilmaiskuja tehtiin ainakin Rafahiin alueen eteläosassa ja Nuseiratiin Gazan keskiosassa. Israelin armeija kertoi iskeneensä yli 50 kohteeseen Gazassa vuorokauden aikana.
Jatkuvat iskut ovat lisänneet pelkoja siitä, että Israelin asevoimat on toteuttamassa maahyökkäyksen Rafahiin. Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun mukaan hyökkäys on välttämätön, jotta äärijärjestö Hamasin viimeiset yksiköt saadaan tuhottua.
Rafahiin on paennut taisteluita pitkälti toista miljoonaa palestiinalaista.
Israelin ulkoministerin Israel Katzin mukaan Yhdysvaltojen senaatin varhain keskiviikkona Suomen aikaa hyväksymä Israelin aseapupaketti lähettää "vahvan viestin kaikille Israelin vihollisille". Edustajainhuone oli hyväksynyt paketin jo aiemmin.
Lue myös: Israel tiukentanut otettaan Länsirannalla - paikalla oleva MTV:n toimittaja: ”Aikamoista jälkeä siellä on tullut”
YK: Joukkohaudat on tutkittava
YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk vaatii, että Nasserin ja al-Shifan sairaaloiden alueilta Gazasta löydetyistä joukkohaudoista on aloitettava riippumaton tutkinta.
Ihmisoikeusvaltuutetun toimiston mukaan Nasserin sairaalan alueelta on löydetty yli 280 ihmisen ruumiit. Ihmisoikeusvaltuutetun edustajan Ravina Shamdasanin mukaan joukkohaudoissa on kerrottu olleen vanhuksia, naisia ja haavoittuneita. Lisäksi osa vainajista oli väitetysti löydetty kädet sidottuina.
Shamdasani sanoo, että palestiinalaisviranomaisten tietojen mukaan al-Shifan sairaalan alueelta oli löydetty puolestaan noin 30 ihmisen ruumiit.
Israelin asevoimat on kiistänyt olleensa joukkohautojen takana. Israelilaisjoukot vetäytyivät aiemmin huhtikuussa Khan Yunisin kaupungista, jossa Nasserin sairaala sijaitsee.
Asevoimien mukaan Hamasin sieppaamia panttivankeja etsineet sotilaat olivat tutkineet palestiinalaisten aiemmin hautaamia ruumiita lähellä Nasserin sairaalaa. Ruumiit kuitenkin palautettiin asevoimien mukaan tutkimusten jälkeen hautauspaikoilleen.