Israel iski kahteen kouluun Gazassa – ainakin 25 kuollutta

Israel iski kouluun myös lauantaina.

Ainakin 25 henkilöä on kuollut ja useita loukkaantunut Israelin iskuissa kahteen kouluun Gazassa. Asiasta kertoo palestiinalainen uutistoimisto WAFA.

Kouluissa kerrotaan olleen ihmisiä, jotka olivat joutuneet pakenemaan aiemmasta olinpaikastaan.  

Israelin armeija on vahvistanut iskeneensä kouluihin. Sen mukaan Hamas käytti kouluja terroristien piilopaikkana ja komentokeskuksina. 

Israel on toistuvasti syyttänyt Hamasin käyttävän siviilikohteita hyväkseen, mutta Hamas on kiistänyt Israelin syytökset.

Ennen sunnuntaisia kouluiskuja Israel iski kouluun myös lauantaina. Iskussa kerrottiin kuolleen ainakin 17 ihmistä. 

Lue myös:

    Uusimmat