Israel iski jälleen koulurakennukseen Gazassa

Palestiinalaislähteiden mukaan ainakin 29 ihmistä kuoli, kun Israel iski jälleen koulurakennukseen Gazan eteläosassa Abasanissa tiistaina. 

Iskussa haavoittuneet vietiin sairaalaan läheiseen Khan Yunisin kaupunkiin. Sairaalassa työskentelevä henkilö kertoi uutistoimisto AFP:lle, että 29 iskussa kuolleen lisäksi kymmeniä loukkaantui.

Myös Hamasin alaisen mediatoimiston mukaan iskun uhriluku oli 29, joista suurin osa oli naisia ja lapsia.

Kyseessä oli muutaman päivän sisään jo neljäs kerta, kun Israel teki iskun kodeistaan pakenemaan joutuneiden palestiinalaisten suojana toimineisiin kouluihin.

Israelin asevoimat sanoo tehneensä alueelle iskun, jonka kohteena oli Hamasin terroristi. Asevoimien lausunnossa sanotaan, että välikohtaus on arvioinnin alla.

Kolmessa aiemmassa kouluiskussa on kuollut viranomaisten ja pelastustyöntekijöiden mukaan ainakin 20 ihmistä.

Gazassa lapsia auttava Rahab kertoo videolla mieleenpainuvimmista kohtaamisistaan sekä siitä, mikä auttaa häntä jatkamaan työssään.

Lue myös:

    Uusimmat