Israel jatkanut iskujaan Gazan eteläosaan, useiden kerrotaan kuolleen

29.12341342
Palestiinalaisia pakenemassa yöllä Khan Yunisista sen jälkeen, kun Israelin armeija oli antanut evakuointikäskyn lähteä Khan Yunisin leirin itäosasta Gazan eteläosassa.
Julkaistu 02.07.2024 12:12

MTV UUTISET – STT

Iskut tehtiin Islamilainen jihad -järjestön ammuttua maanantaina raketteja Israeliin.

Israel on tehnyt tiistaina uusia iskuja Gazan eteläosaan. 

Tämä on pakottanut satoja palestiinalaisia pakenemaan alueilta, joille Israelin asevoimat oli antanut evakuointimääräyksen.

Silminnäkijöiden mukaan Israel on iskenyt useita kertoja Khan Yunisin kaupunkiin ja sen ympäristöön. 

Kahdeksan ihmistä on saanut iskuissa surmansa ja yli kolmekymmentä on haavoittunut, kertovat lääkärilähde ja palestiinalaisten Punainen Puolikuu.

Iskut tehtiin Islamilainen jihad -järjestön ammuttua maanantaina raketteja Gazasta Israeliin. 

Raketit oli suunnattu Gazan rajan lähellä sijaitseviin israelilaisyhteisöihin. 

Järjestön aseellisen siiven mukaan raketti-isku tehtiin kostoksi Israelin rikoksista palestiinalaisia kohtaan.

Israelin asevoimat kertoi havainneensa maanantaina noin kaksikymmentä Khan Yunisin alueelta lähetettyä kohdetta. 

Asevoimien mukaan suurin osa niistä tuhottiin. Henkilövahingoista ei kerrottu.

Maanantaisen raketti-iskun jälkeen Israel määräsi evakuoitavaksi al-Qararan, Bani Suhailan ja muita asutuskeskuksia Rafahin ja Khan Yunisin alueella.

Lue myös: Israelin moukarointi jatkunut Gazan pohjoisosassa neljättä päivää – ihmiset paenneet kodeistaan

Tuoreimmat aiheesta

Israelin ja Hamasin sota