Israel teki jälleen iskun sairaalaan Gazassa

AOP Kamal Adwan sairaala tuhot 40.2.24234253
Aiemmin Israelin joukot ovat iskeneet muun muassa Kamal Adwan -sairaalaan. STELLA Pictures / ddp
Julkaistu 13.04.2025 08:28

MTV UUTISET – STT

Israel on toistuvasti iskenyt Gazan sairaaloihin kansainvälisen oikeuden vastaisesti.

Israelin ilmaisku on tuhonnut osia Gazassa sijaitsevasta sairaalasta, sanoo Gazan väestönsuojeluvirasto.

Viraston mukaan Israel teki iskunsa Gazan kaupungissa sijaitsevaan al-Ahlin sairaalaan sunnuntaina puolenyön jälkeen. Viraston mukaan isku tapahtui vain minuutteja sen jälkeen, kun Israelin asevoimat oli varoittanut, että sairaalasta tulisi evakuoida potilaat.

Israelin asevoimat sanoi uutistoimisto AFP:lle, että se tutkii tapahtunutta.

Iskusta ei ole raportoitu aiheutuneen henkilövahinkoja. Sen sijaan iskussa tuhoutui väestönsuojeluviranomaisten mukaan kirurgiarakennus sekä tehohoitoyksiköiden hapentuotantoasema.

Israel on toistuvasti iskenyt Gazan sairaaloihin sen jälkeen, kun se aloitti kaistan moukaroimisen raunioiksi vuoden 2023 lokakuussa, vaikka hoitolaitokset on erikseen turvattu kansainvälisen oikeuden nojalla.

Maailman terveysjärjestö WHO sanoi maaliskuun lopulla, että 22 Gazan yhteensä 36 sairaalasta oli osittain toiminnassa.

Lue myös: Israel sanoo laajentaneensa puskurivyöhykettään Gazan kaistalla – hyökkäys jatkumassa lähes koko Gazassa

Israel vei gazalaisilta alueita

Israelin puolustusministeri Israel Katz sanoi lauantaina, että Israelin asevoimat on ottanut haltuunsa alueen Gazan eteläosassa Rafahin ja Khan Yunisin kaupunkien välillä. Katz väitti Israelin laajentaneen "turvavyöhykettä".

Uutistoimisto AP kertoi aiemmin tässä kuussa, että Israelin asevoimilla on hallussaan jo yli puolet Gazan kaistasta.

Taistelut taukosivat tänä vuonna väliaikaisesti sen jälkeen, kun Israel ja Gazaa hallitseva Hamas solmivat aselevon tammikuussa. Israel kuitenkin aloitti uudelleen iskunsa Gazaan maaliskuun puolivälin jälkeen ja päätti näin aselevon osapuolten välillä.

Gazan terveysministeriön mukaan yli 1 500 palestiinalaista on saanut surmansa tämän jälkeen. Vuoden 2023 lokakuun alun jälkeen Israel on gazalaisministeriön mukaan surmannut yhteensä lähes 51 000 ihmistä Gazassa.

Israelin toimintaa tutkiva YK:n erityiskomitea on aiemmin sanonut, että Israelin sodankäynnin menetelmät Gazassa täyttävät kansanmurhan tunnusmerkit. Vastaavaa ovat sanoneet myös muun muassa ihmisoikeusjärjestöt Amnesty International ja Human Rights Watch.

2:31imgViikko sitten: Israel on jälleen arvostelun kohteena – nyt totuuden pimittämisestä ja brittipoliitikkojen maahanpääsyn estämisestä.

Tuoreimmat aiheesta

Israelin ja Hamasin sota