Israelin armeija kertoo aloittavansa tutkinnan sosiaaliseen mediaan laitetusta videosta, jossa Israelin sotilas väitetysti polttaa kirjoja, mahdollisesti myös Koraanin, Gazassa.
– Videolla esiintyvän sotilaan käytös ei ole sopusoinnussa Israelin armeijan arvojen kanssa. Armeija kunnioittaa kaikkia uskontoja ja tuomitsee kategorisesti tällaisen käytöksen, armeijan lausunnossa sanottaan.
Tutkivien journalistien Bellingat-järjestön mukaan videolla näkyvät kirjahyllyt vastaavat Gazan kaupungissa sijaitsevan al-Aqsan yliopiston kirjaston hyllyjä.
Lue myös: Israel torjuu kansainvälisen tuomioistuimen väitteet tuhoamisesta
Gazan sodan aikana sosiaaliseen mediaan on ilmaantunut useasti sotilaiden lähettämää halventavaa materiaalia. Marraskuussa kohua aiheutti video, jossa israelilaissotilas omisti räjäytyksen tyttärelleen, jolla oli syntymäpäivä.
Tammikuussa taas jaettiin videota, jossa israelilaissotilas lastaa kranaatteja hyökkäysvaunuun dinosaurukseksi pukeutuneena.
Rikostutkintoja on niin ikään aloitettu muun muassa vankien kuolemista ja kaltoinkohtelusta, ryöstelystä ja liiallisesta voimankäytöstä.