Israel aikoo vastata Iranin tekemään iskuun, sanoo Israelin armeijan komentaja Herzi Halevi.
Sotilastukikohdassa maan eteläosassa joukoille tänään maanantaina puhunut Herzi Halevi sanoi, ettei ohjusten, risteilyohjusten ja taistelulennokkien lähettäminen Israelin alueelle jää vaille vastausta, kertoi armeija lausunnossaan komentajan vierailusta.
Erillisessä lausunnossa armeijan edustaja Daniel Hagari sanoi, että armeija "tulee tekemään kaiken tarvittavan Israelin valtion suojelemiseksi. Teemme se siten ja sinä ajankohtana, jotka valitsemme".
Iran hyökkäsi viikonloppuna Israeliin yli kolmellasadalla ohjuksella ja lennokilla. Israelin armeija kertoi torjuneensa liki kaikki ohjukset ja lennokit yhdessä Yhdysvaltojen ja muiden liittolaistensa kanssa.
Nevatimin sotilastukikohta – jossa Halevi vieraili – sai lieviä vaurioita iskussa. Israelin armeija julkaisi maanantaina videon, jossa näkyy tukikohtaan syntynyt ammuksen iskemä kuoppa.
Hagari otti kantaa myös Syyriaan kuluvan kuun alussa tehtyyn iskuun, jossa kuoli kaksi iranilaiskenraalia ja muita Iranin vallankumouskaartin jäseniä. Iran on syyttänyt iskusta Israelia, ja hyökkäys Israeliin oli Iranin mukaan vastaus tähän iskuun.
Hagarin mukaan iskussa kuoli ainoastaan henkilöitä, jotka suunnittelivat hyökkäyksiä Israeliin. Hagarin mukaan hän ei tiedä yhdenkään siviilin kuolleen tai haavoittuneen iskussa.
Hagari ei suoraan sanonut Israelin tehneen iskun.
Halua välttää täysimittainen sota
Israelin tavoitteena on vahingoittaa Irania ilman, että siitä seuraa täysimittainen sota, kertoi aikaisemmin israelilainen televisiokanava uutistoimisto Reutersin mukaan.
Mediatietojen mukaan Israelin sotakabinetti haluaa koordinoida toimensa Irania vastaan yhdessä Yhdysvaltojen kanssa, joka on Israelin tärkein tukija.
Sotakabinetti kokoontui useiksi tunneiksi myös eilen sunnuntaina, mutta ei iltamyöhään mennessä saanut tehtyä päätöstä siitä, kuinka Iranille tulisi vastata.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on yhdysvaltalaismedioiden mukaan tehnyt selväksi, ettei Yhdysvallat osallistu mahdolliseen vastaiskuun.
Jos Israel tekee Irania vastaan ilmahyökkäyksen, kohdistuvat iskut todennäköisimmin Iranin kykyyn käyttää ohjuksia ja droneja, arvioi MTV Uutisille Puolustusvoimien ja Ilmavoimien ex-komentaja, nykyinen kansanedustaja Jarmo Lindberg (kok.).
– Looginen vastine olisi vaikuttaa tuotantolaitoksiin, varastoihin ja laukaisualustoihin eli sotilaallisiin kohteisiin, Lindberg sanoi puhelimitse MTV Uutisille sunnuntaina.
Kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E.J Penttilä arveli aiemmin MTV:n Kymmenen uutissa, että Israelin isku on varmasti tulossa.
– Se me tiedetään, koska Israel ei tällaista voi jättää kostamatta. Milloin se tulee ja suuntautuuko se sotilaskohteisiin vai kenties Iranin ydinaseohjelmaan, niin se jää nähtäväksi, Penttilä sanoi.
3:18
Risto E.J Penttilä: Israel ei voi jättää kostamatta Iranin tekemää iskua.