NY Times: Iranissa kovan luokan pidätyksiä salamurhan jälkeen – "Voi olla kohtalokasta johdolle"

Turvatoimien epäonnistuminen on vaarallinen viesti Iranin kannalta, asiantuntija arvioi.

Iran on pidättänyt yli kaksikymmentä ihmistä Hamasin poliittisen johtajan Ismail Haniyehin salamurhan jälkeen, kertoo yhdysvaltalaislehti New York Times iranilaislähteisiinsä vedoten.

Pidätettyjen joukossa on muun muassa korkea-arvoisia tiedustelupalvelun jäseniä, sotilaita ja vierastalon työntekijöitä. Iran ei ole virallisesti kertonut pidätyksistä.

Haniyeh kuoli vieraillessaan Iranin pääkaupungissa Teheranissa. New York Timesin mukaan räjähdyksen aiheutti pommi, joka kuljetettiin Haniyehin huoneeseen jopa kaksi kuukautta ennen iskua.

Vierastalo oli vahvasti vartioitu, mikä korostaa Iranin turvatoimien epäonnistumisen suuruutta.

– Käsitys siitä, että Iran ei pysty suojelemaan kotimaataan eikä keskeisiä liittolaisiaan, voi olla kohtalokas Iranin johdolle, sanoo International Crisis Groupin Iran-johtaja Ali Vaez New York Timesille.

– Se käytännössä viestii vihollisille, että vaikka he eivät pystyisi kaatamaan islamilaista tasavaltaa, he voivat tuhota sen johdon, hän jatkaa.

Suursota vai kostoisku?

Iran ja Hamas ovat syyttäneet Israelia Haniyehin kuolemasta. Myös länsiviranomaiset ovat vähintään antaneet ymmärtää, että Israel teki iskun.

Israel ei ole suoraan sanonut tehneensä iskua. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista, sillä Israel ei likikään aina kommentoi rajojensa ulkopuolelle tekemiään hyökkäyksiä.

Iranin johtaja on antanut käskyn kostaa Israelille, New York Timesin lähteet kertoivat aiemmin.

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden on vakuuttanut, että maa puolustaa Israelia Iranin uhalta. Viestiään vahvistaakseen Yhdysvallat lähetti Lähi-itään juuri lisää hävittäjiä ja sotalaivoja.

Lähi-idän tilanne on nyt erittäin jännittänyt ja tulenarka, arvioi Ulkopoliittisen instituutin vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki MTV Uutisille.

Ruohomäki ei usko, että luvassa olisi laajamittaista suursotaa, vaan pikemminkin pienempiä iskuja.

Samaa mieltä on Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola. Hän arvioi, että Iranin viime huhtikuussa Israeliin tekemä laajamittainen ohjus- ja raketti-isku on sopiva mittatikku arvioitaessa hyökkäyksen minimitasoa. 

Huhtikuun hyökkäyksessä Iran hyökkäsi Israeliin yli 300 ohjuksella ja dronella. Iranin mukaan hyökkäys oli kosto siitä, että Israel teki ilmaiskun Iranin suurlähetystöön Syyriassa.

"Tällainen hyökkäys olisi erityisen vaarallinen"

Yhdysvaltalaisen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) mukaan tuleva kostoisku voi olla huhtikuista ilmaiskua vaarallisempi, jos siihen osallistuisivat myös Iranin liittolaiset, kuten Hizbollah, huthikapinalliset ja Irakissa toimivat Iranin tukemat sotilaalliset ryhmät.

– Tällainen hyökkäys olisi erityisen vaarallinen, koska useasta suunnasta tuleva isku asettaisi suurempaa painetta Israelin ilmatorjunnalle, ISW katsoo.

Israel pystyi torjumaan Iranin massiivisen ilmaiskun käytännössä kokonaan osaltaan siksi, että sillä oli tunteja aikaa valmistella ilmapuolustuksensa sen jälkeen, kun Iran laukaisi ohjukset ja dronet omilta alueiltaan.

Myös Yhdysvallat, Britannia, Jordania ja Ranska osallistuivat Iranin ilmahyökkäyksen torjumiseen.

Lue myös:

    Uusimmat