Italia on tänään avannut rajansa EU- ja Schengen-maiden kansalaisille ilman karanteenia. Suomen matkailualan liiton toimitusjohtajan Heli Mäki-Fräntin mukaan ihmiset ovat kuitenkin yhä varovaisia varaamaan lomamatkoja.
Italia oli Euroopan maista ensimmäinen, johon koronavirus iski voimalla. Maassa todennettujen tartuntojen määrät kasvoivat tuhansilla päivässä ja Pohjois-Italian kaupungit suljettiin. Italiasta tauti lähti leviämään vauhdilla myös muualle Eurooppaan.
Vasta maalis-huhtikuun vaihteessa alkoi helpottaa, kun tartuntojen määrät lähtivät laskuun. Toukokuun alussa Italia alkoi hiljalleen avautumaan ja tänään maa on avannut rajansa EU- ja Schengen-maiden kansalaisille.
Mäki-Fräntin mukaan rajojen avautuminen tuo toivoa, että kriisistä ollaan pääsemässä eteenpäin.
– Vaikka Italiaa on kavahdettu kriisin aikana, niin luulen, että kaikki ovat iloisia siitä, että mennään eteenpäin, toteaa Mäki-Fränti.
Lue myös: Hallitus kokoontuu neuvottelemaan matkailurajoituksista ja maskeista
Korona ollut katastrofaalinen matkailualalle
Mäki-Fräntin mukaan turismi on Italialle yksi tärkeimmistä elinkeinoista. Italia on myös yksi suosituimmista eurooppalaisista matkakohteista.
Rajojen avautuminen ei kuitenkaan tarkoita, että matkailu maahan käynnistyy välittömästi.
– Se on toinen kysymys, että miten ihmiset lähtevät jälleen liikkeelle ja miten luottamus palautetaan siihen, että siellä on turvallista matkailla, kertoo Mäki-Fränti.
Koronakriisi onkin ollut hyvin katastrofaalinen matkailualalle. Myynti on romahtanut ja ihmiset ovat yhä varovaisia varaamaan matkoja.
Mäki-Fränti kuitenkin uskoo, että matkailu alkaa kiinnostaa pian suomalaisia.
– Uskon, että hyvin monet suomalaiset lähtevät lähiaikoina liikkeelle omatoimimatkoille.