Italian terveydenhuolto äärirajoillaan: "Surullisinta on, että ihmiset kuolevat yksin" – Mutta miksi juuri Italiassa on eniten koronatartuntoja ja kuolemantapauksia?

Italia 2 EPA
Julkaistu 21.03.2020 17:41
Toimittajan kuva

Heikki Piuhola

heikki.piuhola@mtv.fi

Italian terveydenhuoltojärjestelmä elää näinä päivinä äärirajoillaan. Maassa on todettu enemmän koronaviruskuolemia kuin missään muualla maailmassa, vaikka maan pahimmat tartunta-alueet määrättiin tiukkaan karanteeniin jo lähes kuukausi sitten.

Hankalin tilanne on yhä Lombardiassa, Pohjois-Italiassa, Milanon kaakkois- ja eteläpuolella. Alueen sairaaloiden lääkärit joutuvat päivittäin päättämään elämästä ja kuolemasta, hengityslaitteita ei riitä enää kaikille niitä tarvitseville. Italian uhriluku on noussut jo yli neljän tuhannen, tartunnan saaneita on rekisteröity yli 47 000, mutta todellista määrää arvioidaan huomattavasti suuremmaksi.

Lombardian alueen ruumishuoneilta menehtyneitä kuljetetaan jo muualle Italiaan haudattavaksi, koska alueen krematoriot eivät pysty näin suuresta määrästä menehtyneitä selviämään. Lähes kaikki koronaan kuolleet ovat joutuneet kohtaamaan kohtalonsa ilman läheistensä läsnäoloa, sillä sairaalat on eristetty täysin, eikä omaisilla ole ollut mahdollisuutta vierailla edes kuolinvuoteen ääressä. Hautajaisten järjestäminen on käytännössä mahdotonta kokoontumiskiellon takia.

Lue myös: Edellä vain Japani ja koronan riivaama Italia: Yksi kuva ja tilasto näyttävät, miksi riskiryhmien suojaamiseen pitää suhtautua kuolemanvakavasti Suomessakin

Hyväkuntoinen ensihoitaja kuoli Italiassa koronavirukseen – 46-vuotias mies ehti vakuuttaa vaimolleen olevansa kunnossa

"Katastrofaalinen tilanne"

Parman kaupunginsairaalassa Emilia-Romagnan alueella työskentelevä sairaanhoitaja Arianna Scialpi kuvaa saksalaisen ZDF-kanavan haastattelussa tilannetta katastrofaaliseksi. 

– Surullisinta on, että ihmiset kuolevat yksin. Sukulaiset eivät saa tulla sairaalaan, koska tartuntariski on liian suuri. Potilaat ovat yksin, eivätkä he voi koskettaa tai halata viimeisellä hetkellä omia läheisimpiään. Kenenkään ei pitäisi joutua tuolla hetkellä olemaan yksin. Hautajaisiakaan ei voi järjestää, et voi jättää hyvästejä edes sillä tavalla.

Lombardian ja Emilia-Romagnan alueilla lääkärit joutuvat nyt päivittäin tekemään kovia ratkaisuja siitä kuka sairastuneista saa hengityskoneen avukseen, koska kaikille laitteita ei enää riitä. Sairaanhoitaja Arianna Scialpi kuvaa miten vaikea tilanne on myös lääkäreille.

– Lääkärin on päätettävä, kenellä on suurin eloonjäämisen mahdollisuus, kenelle annetaan toivoa selviytymisestä ja kenelle ei. Sellaista valintaa kukaan ei haluaisi tehdä, mutta nyt niitä on tehtävä. Hengityslaitteita ei ole ajoittain riittävästi kaikille. Silloin on päätettävä kuka laitteen saa. Kun sinulla on edessäsi esimerkiksi 90-vuotias ja 65-vuotias potilas, ratkaisu päätyy 65-vuotiaaseen, Scialpi kuvaa tilannetta saksalaiskanavan haastattelussa.

Italia 3 EPA

Sairaanhoitaja sairaalan sisäänkäynnin tarkastuspisteellä Bresciassa. 

Myös sairaanhoitajan työtä Scialpi kuvaa nyt hyvin haastavaksi, joka päivä on tekemisissä elämän ja kuoleman kanssa.

– Tiedät jo kokemuksesta, että tuo potilas ei tule selviytymään tästä. Nähdä kuolemaa joka päivä, se särkee myös meidät. Toivot, että kaikki olisi jo ohi, mutta et tiedä milloin tämä loppuu. Hoitohenkilökunta tarvitsee psykologista apua nyt ja varmasti myös tämän jälkeen. Minulla on kaksi pientä poikaa, jotka ovat usein yksin kotona, koska mieheni ja minä työskentelemme molemmat täällä sairaalassa.

Italiassa jo Kiinaa enemmän menehtyneitä

Italian luvut kuolleista ovat jo katastrofaalisia, yli 400 kuollutta päivittäin, se on enemmän kuin pahimmillaan Kiinan Wuhanissa, josta pandemia sai alkunsa. Päivittäin rekisteröidään tällä hetkellä yli 4000 uutta tartuntaa.

Italian terveysinstituutti, Instituto Superiore di Sanita raportoi eilen, että menehtyneiden keski-ikä on 79,5 vuotta. Selvästi vakavimmin virus on iskenyt yli 80-vuotiaisiin, joilla useimmilla on ollut myös jokin muu perussairaus – korkea verenpaine, diabetes, syöpä, sydän- tai hengityssairaus.

Kuolleista 70 prosenttia on ollut miehiä. Alle 40-vuotiaita on tähän mennessä kuollut vain viisi.

Terveysinstituutin mukaan sairaalaan on tultu pääasiassa korkean kuumeen, hengitysvaikeuksien ja kovan yskän takia. Italia elää koronaviruksen suhteen noin kaksi viikkoa muuta Eurooppaa edellä. 

Espanjassa pandemian kehittyminen on ollut toistaiseksi yhtä nopeaa, seuraavina tulevat Ranska, Yhdysvallat, Saksa ja Sveitsi. Asiantuntijoiden mukaan pandemian leviämistä pystytään arvioimaan luotettavasti vasta viikkojen kuluttua.

Korkea keski-ikä ja ilmansaasteet saattavat nostaa kuolleisuutta

Italia on kuitenkin Euroopan maista tällä hetkellä vakavimmassa tilanteessa. Syitä tähän on etsitty kaikin mahdollisin keinoin, eikä tarkkaa vastausta saada ennen kuin pandemia on ohi ja sen nopeaa leviämistä päästään analysoimaan. 

Italian korkean tartuntamäärän suhteen yksi selkeä syy lienee maan kansalaisten korkea keski-ikä, joka on 46,3 vuotta. Lähes 14 miljoonaa italialaista on yli 65-vuotiaita. Toiseksi syyksi arvellaan ilmansaasteita, pahiten pandemiasta kärsivä Pohjois-Italia on Euroopan saastunein alue ilmanlaadultaan. Suuri osa vanhemmista ikäluokista alueella kärsii hengityselinsairauksista. Pohjois-Italia on myös Italian väestörikkainta aluetta, 40 prosenttia italialaisista asuu siellä.

Italia EPA

Väestönsuojelukeskuksen työntekijöitä Napolissa.

Kolmanneksi syyksi Italian korkeisiin lukuihin arvellaan maan terveydenhoitojärjestelmän tilaa, joka on heikentynyt voimakkaasti Italiaa koetelleiden talouskriisien takia. Neljäs syy nopeasti levinneeseen pandemiaan on matkailussa.

Italia on yksi maailman suosituimmista turistikohteista, myös kiinalaisten turistien keskuudessa. Vaikka Italia kielsi ensimmäisenä Euroopan maana lennot Kiinasta, kiersivät kiinalaiset turistit ja liikematkailijat määräyksiä saapumalla Italiaan Frankfurtin, Pariisin ja Zürichin kautta. Heitä ei pystytty testaamaan ja eristämään.

Ensimmäisiä koronaviruksen tartuttajia ei koskaan tavoitettu ja viranomaiset eivät saaneet selvitettyä keitä nämä ihmiset olivat Italiassa tavanneet.

Lähteet: ZDF, Süddeutsche Zeitung

Tuoreimmat aiheesta

Italia