Itämerestä tehtiin hämmentävä löytö: Yli 1400 vuotta vanha merikasviklooni

Ikivanha kasviklooni löytyi tutkimuksessa Itämerestä.

Kansainvälinen tutkimusryhmä on löytänyt vanhimman tunnetun merikasvin Itämerestä.

Itämerestä löydetty noin 1 402 vuotta vanha meriajokasklooni on peräisin niin sanotulta siirtolaisuuskaudelta, joka kesti noin vuodesta 375 vuoteen 600

Helmholtz Centre for Ocean Research Kielin professori Thorsten Reuschin johtama tutkimusryhmä pystyi määrittämään meriajokaskloonin iän somaattisen geneettisen kellon avulla, eli solujen jakautumisessa tapahtuneiden mutaatioiden avulla.

Aineistossa arvioitiin 20 meriajokasniityn ikä eri puolilta maailmaa.

Åbo Akademin Ympäristö- ja meribiologian apulaisprofessori Christroffer Boströmin mukaan vanhimman kloonin löytyminen Itämerestä voi selittyä alueen karuilla kasvuolosuhteilla.

Boström ei itse ottanut osaa tutkimukseen, mutta on tutkinut meriajokasta lajina.

– Tietyillä kasvilajeilla on taipumus muodostaa klooneja maantieteellisen levinneisyyden äärirajoilla, Boström sanoo.

Karun kasvupaikan meriajokkaalle Itämerestä tekee matala suolapitoisuus ja lyhyt kasvukausi.

Tosin suolaisemmissa vesissä meriajokas ei kuki ollenkaan, vaan lisääntyy suvuttomasti versomalla tai katkeamalla.

Meriajokkaan "superyksilö"

Itämerestä löydetyn meriajokaskloonin emokasvi on siis kasvanut Itämeressä noin 1 402 vuotta sitten.

Boströmin mukaan suvuton lisääntyminen on voinut johtaa siihen, että Itämeressä on selviytynyt eräänlainen meriajokkaan "superyksilö", joka on poikkeuksellisen sinnikäs.

Ilmastonmuutos ja vesistöjen rehevöityminen uhkaavat Boströmin mukaan monien muiden eliöiden tavoin myös meriajokasta.

Boström toivoo, että tutkimustulos Itämeren meriajokkaan iästä motivoisi suojelemaan kasvia, joka on tärkeä Itämeren monimuotoisuuden ylläpitämisessä.

Meriajokaskloonien ikää koskevan tutkimuksen julkaisi Nature Ecology & Evolution.

Lue myös:

    Uusimmat