Itävallan pakolaistragedia yhä selvittämättä - miksi 71 ihmistä tukehtui kesken matkan?

itävalta, pakolainen, rekka
Pidätettyjen joukossa on muun muassa auton omistaja ja kaksi kuskia. Heitä pidetään pieninä tekijöinä bulgarialaisten ja unkarilaisten muodostamassa ihmissalakuljetusrenkaassa.
Julkaistu 28.08.2016 07:15

MTV UUTISET

Vuosi sitten tapahtunutta pakolaisten salakuljetusyritystä ei ole vieläkään saatu selville. Kamala mätänevien ruumiiden löytö havahdutti koko pakolaiskriisin suuruudesta. Uhrien joukossa oli myös alle vuoden ikäinen vauva. Osa tekijöistä odottaa nyt tuomiotaan.

Pienen Volvo-merkkisen lihankuljetusauton tavaratilaan oli tungettu 71 ihmistä Irakista, Syyriasta ja Afganistanista.  Tilaa oli vain seisomiseen, mutta tarve päästä Saksaan suuri. Joukossa oli 59 miestä, kahdeksan naista ja neljä lasta. Matka kuitenkin päättyi lyhyeen, sillä auton tavaratila oli suljettu ilmatiiviisti ja kaikki tukehtuivat todennäköisesti nopeasti.

Mitko lähti kuskiksi

17.52149997

Matka alkoi Unkarin ja Serbian rajalta ja poliisi uskoo, että tukehtuminen tapahtui jopa tunnissa. Kuolinpäiväksi kaikille merkittiin 27.8.2015. 13 uhria haudattiin Wienin muslimihautausmaalle, mutta saatiin palautettua kotimaahan.

Autoa kuljetti Unkarissa asuva bulgarialainen 29-vuotias Mitko, joka paikallisen median mukaan oli päättänyt itse lähteä kuskiksi 850 km matkalle Roszkesta Müncheniin. Vakikuljettaja oli sairastunut.

Hän ei kuitenkaan osannut laittaa kuljetusauton ovia kiinni vain osittain, jolloin ilmaa olisi virrannut sisään. Niinpä ovet suljettiin llmatiivisti kohtalokkain seurauksin.

Tekijät tuomiolle?

Mitko ajautui ihmisten salakuljetukseen aiempien ongelmiensa takia. Helppo raha kiinnosti. Mitkolla oli maksamattomia sakkoja, kortinmenetys ja vankilatuomio huoltoaseman ryöstöstä. BBC:n mukaan ei ole selvää, tiesikö hän pakolaisten kuolleen.

Joka tapauksessa kun auto löytyi, oli kuljettaja jo kadonnut paikan päältä. Autosta valui verta ja mädäntyneiden ihmisten nesteitä kadulle. Ulkona oli hiostavan kuuma.

pakolainen, itävalta    

Vain päiviä tämän traagisen löydön jälkeen Itävalta avasi rajan Nickelsdorfissa ja tuhannet eristyksiin jääneet pakolaiset pääsivät jatkamaan matkaansa kohti Saksaa.

Mitko on nyt tutkintavankeudessa Unkarissa muun viiden epäillyn salakuljettajan tavoin. Neljä heistä on Bulgariasta ja yksi Afganistanista. Oikeudenkäynti alkaa syksyllä, kun poliisin tutkinta saadaan valmiiksi. Mitkon perhe puolestaan sanoo, että mies oli vain ketjun viimeinen ja pienin lenkki.

Joku muistaa kuitenkin

Unkarin viranomaiset ovat realisteja ja sanovat, että salakuljetus ei pääty tähän.

– Tämä ei ollut ensimmäinen, eikä viimeinen ihmisten salakuljetusyritys tältä kyseiseltä rikollisrenkaalta, sanoo Zoltan Boross.

Wienissä tragediassa kuolleiden haudalla palaa kynttilät. Samoin rekan löytöpaikalla Parndorfissa.

– Aina joku  muistaa. Siellä palaa aina kynttilöitä, sanoo Helmut Greiner.

Lähde: BBC

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat