Jääkiipeilykurssi päättyi traagisesti, kun lumivyöry vei kolme suomalaisen hengen – viimeiset kuvat iloisesta seurueesta vain pari päivää ennen turmaa

0:35img
Julkaistu 14.01.2019 06:18

MTV UUTISET

Kolmen suomenruotsalaisen miehen ja yhden ruotsalaisnaisen reissu Pohjois-Norjassa sai traagisen käänteen, kun lumivyöry iski tunturissa heidän päälleen tammikuun alussa.

Nelikko oli ollut jääkiipeilykurssilla, jonka jälkeen he olivat päättäneet tehdä omatoimiretken Tamokdalenissa sijaitsevan Blåbärfjälletin 1440 metrin huipulle.

Jääkiipeilykurssilla oli kymmenen osanottajaa, joista suurin osa oli suomalaisia. Osa heistä oli lähtenyt kotiin ennen nelikon katoamista.

Huipulle lähteneessä retkiseurueessa oli mukana viisi henkilöä, joista yksi, ruotsalaismies, kääntyi aiemmin takaisin. Hän teki viranomaisille ilmoituksen, kun ei saanut enää ystäviinsä yhteyttä.

Lue myös: Norjan lumivyöryturma koskettaa läheisesti ammattiopistoa Kemiönsaaressa – yksikön johtaja MTV:lle: "Suhtaudumme niin, että kyse on kateissa olevista henkilöistä"

Jäljet johtivat lumivyöryalueelle, mutta ei sieltä takaisin

Pelastusviranomaiset löysivät alueelta jäljet, jotka johtivat lumivyöryalueelle, mutta ei sieltä pois. Onnettomuuspaikka on noin kilometrin korkeudessa.

Pelastusyritykset jouduttiin keskeyttämään toistuvasti huonojen sääolosuhteiden ja lumivyöryvaaran vuoksi.

Lue myös: Norjan poliisi julkaisi lumivyöryturman uhrien henkilöllisyydet – paikalla olevat sukulaiset kiittävät pelastustöihin osallistuneita ja heitä auttaneita

Viranomaiset kertoivat neljä päivää katoamisen jälkeen, että pelastustyöt on vaihdettu etsintätöihin eikä toivoa uhrien elossa löytymisestä ole.

Seurueeseen kuuluivat 29-vuotias Mikael Sten, 36-vuotias Niklas Nyman, 32-vuotias André Stenfors ja 29-vuotias Disa Bäckström.

Viimeiset kuvat vain paria päivää ennen turmaa

Stenfors julkaisi sosiaalisen median kanavallaan seurueesta kuvia jääkiipeilemässä vain muutamaa päivää ennen kohtalokasta reissua tunturin valloitukseen.

Kuvissa näkyy iloisia ihmisiä jäisen tunturinseinämän vierustalla Lyngsalpanin vuoristossa Tromssassa.

Lue myös: Norjassa kadonneiden suomalaisten vaarallinen etsintäoperaatio alkaa heti kun säät sallivat – näin viranomaiset aikovat hakea uhrit lumimassojen alta

Onnettomuus on järkyttänyt etenkin uhrien kotiseuduilla Pohjanmaalla.

Mikael Sten ja André Stenfors työskentelivät Wärtsilän Vaasan-yksikössä, ja Niklas Nyman toimi opettajana Kemiönsaaressa. Työyhteisöt ovat vahvistaneet tiedot.

Kaksi uhreista oli opiskellut ammattiopisto Axxellin eräopasopiskelijoina.

Lue myös: Kaksi Norjan lumivyöryturman uhreista oli työkavereita – työyhteisö järkyttyi traagisesta turmasta: "He olivat pidettyjä ja arvostettuja kollegoita"

Uhrien hakeminen käynnistyy heti, kun säät sallivat

Etsintäoperaatiossa on havaittu neljä signaalia lumivyöryvaroittimista.

Norjan poliisi on valmistautunut loppuviikon aikana uhrien hakemiseen.

Poliisi kertoi perjantaina, että etsintätyöt alkavat heti, kun säät sallivat.

Tuoreimmat aiheesta

Lumivyöryt