Norjan poliisi on julkaissut lumivyöryn surmaamien hiihtoturistien henkilöllisyydet.
Turmassa menehtyivät Suomesta 29-vuotias Mikael Sten, 36-vuotias Niklas Nyman ja 32-vuotias André Stenfors.
Lisäksi surmansa sai ruotsalainen, 29-vuotias Disa Bäckström.
Poliisi kertoo, että se julkaisi kuvat omaisten luvalla.
Lue myös: Norjassa suunnitellaan uutta operaatiota suomalaisten löytämiseksi – armeijan erikoisjoukot toteuttavat maaoperaation tunturissa
Suomalaiset olivat kotoisin Pohjanmaalta Pietarsaaresta, Maalahdesta ja Vaasasta.
Sukulaiset kiittävät pelastus- ja etsintätöihin osallistuneita
Sukulaiset haluavat kiittää pelastus- ja terveydenhoitohenkilökuntaa, poliisia, kirkkoa ja kuntaa tekemästään työstä.
Nelikko ilmoitettiin kadonneeksi viime keskiviikkona sen jälkeen, kun he olivat lähteneet Blåbärfjelletin 1 440 metrin korkeudella olevalle huipulle.
Miehet ja nainen olivat osallistuneet jääkiipeilykurssille, jonka jälkeen he päättivät tehdä omatoimiretken tunturiin.
Retkeilijöiden etsinnöissä on havaittu kahden eri lumivyörypaikantimen lähettämiä signaaleja, mutta huono sää on toistuvasti estänyt pelastus- ja etsintäoperaation useana päivänä.
Operaation lääketieteellisen johtajan mukaan toiveita kadonneiden löytymisestä elossa ei enää ole.