Jake, 11, luuli tekevänsä avuliaan palveluksen vanhemmilleen: "Isä on vähän vihainen"
Oma-aloitteinen poika päätti käyttää vedenkestävää tussia ja merkata huoneensa tavaroiden oikeat paikat. Vanhemmat eivät olleet iloisia pojan keksinnöstä.
Jake, 11, luuli olleensa kovinkin nokkela käyttäessään mustaa vedenkestävää tussia merkatessaan huoneensa tavaroiden oikeat paikat. Poika oli kirjoittanut puisten kalusteiden pinnoille paikan esimerkiksi karkeille merkinnällä ja ohjeistuksella "karkit, valitse yksi" sekä tuoksukynttilän paikan "tuoksukynttilä!-merkinnällä.
Jaken äiti Kathryn Edwards, 43, jäi kirjaimellisesti sanattomaksi kiertäessään poikansa makuuhuonetta ja nähdessään lapsen kädenjäljen huonekalujen pinnoilla.
– Älä tee tätä enää toiste. Isä on vähän vihainen, Kathryn saa kuvaamallaan videolla tokaistua järkytykseltään Jakelle.
Hänen tuohtumustaan lievensi Jaken viattomuus. Poika oli tosissaan luullut tekevänsä käytännöllisen ja kekseliään palveluksen vanhemmilleen.
– Paras osa kuvaamallani videolla tilanteesta on poikani täysi viattomuus. Hän vain yritti pitää huoneensa siistinä, Kathryn toteaa.
TikTokissa video on kerännyt miljoonia katselukertoja.
– Ainakin hänen oikeinkirjoituksensa on priimaa, kommentoi eräs videon nähnyt.
Lähteet: Caters ja @mrsedwardsplusafew/TikTok
Uusimmat
-
05:16
Eduskuntatalon töhryjen siivous jatkuu ja voi pitkittyä
-
05:12
Alastonkuvia ja asuinpaikan kyselyä – kymmenet lapset kertovat tuntemattomien yhteydenotoista: "Voisivatko aikuiset etsiä ikäistään seuraa?"
-
00:00
Kaksi kuollut auton törmättyä päin rekkaa Pälkäneen keskustan kohdalla – auto roihahti liekkeihin
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Libanonin valtionmedia: Israel iskenyt taas Beirutiin – MTV seuraa
-
23:30
Madonnan pikkuveli on kuollut
-
23:05
"Korkean uhan" tulivuori alkanut järisyttää maata ennätystahtiin Yhdysvalloissa
-
22:55
NHL-seuralta useita suomalaispäätöksiä – Anttoni Honka lainalle Eurooppaan
-
22:38
Mistä on kyse? Helsingin tuomiokirkon keskellä leijuu seitsemänmetrinen maapallo
-
22:09
TTK-kisasta pudonnut Olli Halonen: "Leuka pystyssä lähden"
-
21:56
Kohutussa Menendezin veljesten murhajutussa uusi käänne
-
21:50
Jesse Ylöselle ikävä NHL-uutinen
-
21:26
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa parinvaihtoviikko – tässä ovat uudet parit!
-
21:20
Tämä pari joutui jättämään TTK-parketit
-
21:17
HJK-faneilta raju mielenilmaus Helsingissä
-
20:57
Suomen bikini fitness -tähdeltä leuat loksauttava tarina Minna Pajulahdesta: "En ole ikinä nähnyt sellaista keneltäkään muulta"
-
20:55
Dinosaurukset tappanut asteroidi ei tullut yksin: Katastrofaalinen tapaus
-
20:52
Kymppejä! Gogi Mavromichalis hämmästytti parketilla tuomariston täysin: "Niin täydellistä TTK:ta"
-
20:39
Isaac Senen ja Kastanja Rauhalan perinteistä poikkeava veto parketilla sai TTK-tuomariston jakautumaan
-
20:36
Jesse Puljujärvestä huima julistus – NHL-menestysluotsi jakoi mehukkaan kommentin suomalaisesta
-
Lataa lisää