5000 metrin Euroopan mestaruuden maanantaina voittanut juoksijatähti Jakob Ingebrigtsen pettyi raskaasti, kun tämän pääkilpailijoihin lukeutuva brittiläinen Josh Kerr ei ottanut osaa yleisurheilun EM-kisoihin. Kaksinkertainen olympia- ja MM-voittaja näkee, että arvokisat väliin jättävät urheilijat murentavat lajin arvoa.
11 kuukautta vaatineesta loukkaantumisesta EM-voittajaksi toipunut norjalainen näkee parhaiden urheilijoiden keskinäiset kohtaamiset arvokisojen syvimpänä tarkoituksena. Ingebrigtsen nousi seitsemännellä Euroopan mestaruudellaan EM-historian menestyneimmäksi miesurheilijaksi.
Kerr rikkoi heinäkuussa 27 vuotta vanhan mailin maailmanennätyksen ja voitti sen jälkeen kultaa Kansainyhteisön kisoissa Glasgow'ssa. EM-kisat eivät kuitenkaan kuuluneet hänen suunnitelmiinsa.
– Totta kai jahtaan kovia aikoja, mutta mielestäni kyseessä ei ole joko-tai-valinta, Ingebrigtsen sanoi BBC:n haastattelussa.
Kun Ingebrigtseniltä kysyttiin, oliko tämä pettynyt Kerrin päätökseen olla kilpailematta Birminghamissa, vastaus ei jättänyt tulkinnanvaraa.
– Erittäin – ja mielestäni monien ihmisten pitäisi olla, koska siitä arvokisoissa on pelkästään kysymys.
– Meidän urheilijoiden tehtävänä ei ole ikään kuin valita, mihin osallistumme. Meillä on arvokisat hyvästä syystä: jotta parhaat urheilijat kilpailisivat keskenään – se on koko jutun ydin.
Ingebrigtsenin ja Kerrin välillä ei kipinöi ensimmäistä kertaa. Norjalainen nappasi Tokion olympialaisissa 1500 metrin olympiakultaa pronssille jääneen Kerrin edestä. Kerr taas voitti samalla matkalla Ingebrigtsenin vuoden 2023 MM-kisoissa. Ennen Pariisin olympialaisia kaksikko ajautui puolestaan näkyvään sanasotaan.
– Ajattelen siis ehdottomasti, että jos jättäydymme kisoista sivuun, se tuhoaa lajiamme. Meillä kaikilla on erilaiset suunnitelmamme, mutta en voisi koskaan nähdä itseäni tuossa tilanteessa, Ingebrigtsen sanoi.
Kerrin tuoreet saavutukset saivat suullisen tunnustuksen, mutta samalla ihmettelyn osakseen, miksi Kerr ei pystynyt juoksemaan myös EM-kisoissa.

