Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa nähtiin jälleen pudotus sunnuntaina 22.10. Katso pudonneen parin haastattelu!
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa nähtiin tänä sunnuntaina jälleen pudotus.
Tuomariäänten ja yleisöäänten yhteismäärän perusteella kilpailusta joutuivat pois Sointu Borg sekä hänen tanssinopettajansa Henri Tanner.
– Olo on haikea ja toisaalta helpottunut. Tähtioppilaat ovat olleet tällä kaudella ihan next level. Tänään kun katselin ihmisten liitävän ilmassa, niin ajattelin, että nyt täytyisi todella puskea. Minulle oli tärkeää, että pääsen puoliväliin, niin tämä oli minulle jo enemmän kuin henkilökohtainen voitto, Borg sanoi.
– Sain kokea myös onnistumisen tunteita, vaikka välillä oli vaikeaa. Kun tulet tänne huippu-urheilijoiden keskelle, niin kyllä se voi vähän pelottaa. Mutta kyllä se myös kasvattaa henkisesti.
Borg paljasti, mitä aikoo tehdä heti, kun pääsee kotiin ja kun normaali arki jälleen alkaa.
– Kylmä valkkari, enkä valehdellut siitä botoxista, niin paljon olen stressannut. Lisäksi minun täytyy ostaa Henkalle ja hänen vaimolleen kylpylälahjakortti. Luulen, että Henkkakin tarvitsee nyt vähän lomaa, Borg nauroi.
Lue lisää: Tämä pari joutui jättämään TTK-kilpailun viidentenä
4:43
0:33
13:09