Rottia työkseen saalistava Jammu paljasti suurimman nappaamansa rotan.
Tuholaistorjuntafirma Anticimexin kehityspäällikkö Jammu Rantasella on pitkä kokemus rottien torjunnasta, sillä hän on jo 12 vuoden ajan taistellut rottaongelmaa vastaan.
Rantanen on kohdannut urallaan monenlaisia tapauksia, mutta yksi on jäänyt erityisesti mieleen.
– Oudoin rottakeikka on ollut, kun viidennessä kerroksessa oli sisällä rotta. Se aiheutti silloin hyvin paljon hämmennystä.
Asukas oli huomannut, että joku söi öisin sipsit olohuoneen pöydältä.
– Istuimme yhdessä asukkaan kanssa sohvalla ja mietimme, miten se voi olla mahdollista, kertoo Rantanen.
Lue myös: Jokin rapisi rivitalon hormissa – tämän Villematti löysi: "Rupesin miettimään, että millähän saan sen pois sieltä"
Lopulta syy selvisi. Rotta oli kulkenut keittiössä putken ulkoreunaa pitkin allaskaappiin.
– Sieltä se sitten lyllersi syömään sipsejä.
Tapauksesta on jo aikaa. Nykyään "rotta asunnossa" -ilmoituksien määrä on lisääntynyt huomattavasti.
– Meillä on nykyään jatkuvasti tilauskannassa "rotta sisällä" -keikkoja. Vaikea sanoa, ovatko ne yleistyneet vai ilmoitetaanko niistä vain enemmän.
Rantanen on pitkällä urallaan napannut yhden erityisen jättiläiskokoisen rotan.
– Kukaan ei ole vielä pystynyt todistamaan, että olisi saanut isomman kuin minä.
Rotta napattiin ravintolasta.
Minkä kokoinen jättiläisrotta oli? Miltä se näytti? Katso yllä olevalta videolta!
Tallentuiko kamerallesi outo kohtaaminen rotan kanssa?
Lähetä video meille Whatsappilla numeroon 040 578 5504 tai osoitteessa mtvuutiset.fi/lukijankuvat.